Protu - Prometheus-leirin tuen jäsenlehti 4/2008

keskustelua

Suuri noitavainokeskustelu a.k.a. "argumentatiiviset turpakäräjät"

Koen pakottavaa tarvetta uutena ohjaajana ottaa kantaa suureen saunakaljakeskusteluun. Jatkan keskustelua siitä, mihin Jouni Westling ja Niklas Virkkala sen (Protu-lehti 3/2008) jättivät. Täytyy sanoa, että en ole kovinkaan vaikuttunut herrojen argumentatiivisesta turpaanvetokyvystä.

On täysin käsittämätöntä, että Protu-lehdessä on aukeamallinen niin mitättömästä asiasta kuin kokkien saunakaljoista. Tässäkö meillä on moraalisten dilemmojen kuningasesimerkki? Syvä eettinen ja eksistentialistinen ongelma?

Protussa kuulemma elää myytti, jonka mukaan kaikki sen toiminta on alkoholitonta. En ole tällaisesta myytistä tietoinen, ja toivoisinkin, että siihen uskovat ilmoittelisivat itsestään.

Mikäli osa hallituksesta on ollut kokkien saunakaljoista ihmeissään, niin ehkä ihmetys on kohdistunut vain ja ainoastaan siihen faktaan, että kokeilla ylipäänsä on ollut oikeus vetää leirillä bisseä. Minusta se on todella outoa. Vähän sama kuin kuulisin, että koulun (olen ope) keittäjillä olisi ollut oikeus dokata ruokalassa "omalla ajalla".

Kirjoittajat selvästikin kokevat, että jos hallituksen perustelut voidaan osoittaa argumentatiivisesti hölmöiksi, niin silloin bissen juonti leirillä on perusteltua. Hallitus on herrojen mielestä tekopyhä, koska vain kokkien leiriöölit kiellettiin.

Mikä on hölmön perustelun ja väitteen totuusarvon suhde? Tämä voi nyt tulla teille täytenä yllätyksenä, mutta siitä, että perustelu on hölmö, ei loogisesti seuraa, että väite olisi hölmö. Väitän, että maa kiertää aurinkoa. Perustelen tämän sillä, että arkkienkelit työntävät Tellusta auringon ympäri. Jos Jumala kutsuu ne pois, niin maa jää paikoilleen. Perustelu on hölmö, mutta väite on silti totta. Tässä keskustelussa väite taitaa olla: "Kokkien ei kuulu juoda leirillä kaljaa".

Kirjoittajat mielestä saunakaljakiellon ongelma on sen "täydellinen ristiriitaisuus järjestön muun todellisuuden kanssa". He jostain syystä ajattelevat, että jos rekry saa juoda Tallinnan-laivalla kaljaa, niin silloin kokinkin pitää saada vetää leirillä. Tai käänteisesti.

Kaikkien suomalaisten työpaikkojen alkoholikielto on täydellisessä ristiriidassa suomalaisen alkoholitodellisuuden kanssa. Virkistäytymisristeily tai kokouksen jatkot eivät ole työpaikalla olemista. Leirillä kokilla voi olla iltaisin vapaa-aikaa, mutta leirialueen sisällä hän on työpaikalla. Minä en mene iltaisin koulunpihalle juomaan bisseä. Se ei edes ole erikseen kiellettyä, koska kaikki pitävät itsestään selvänä, että kukaan ei ole niin hölmö, että menee vapaa-ajalla juomaan kaljaa keskelle kasvatusinstituutioita. Prometheus-leiri on kasvatusinstituutio.

Virkkala ja Westling ovat myöskin sitä mieltä, että hallituksen olisi samalla pitänyt kieltää alkoholiton olut ruokajuomana. Että on "epäloogista" riistää kokin kädestä keskiolutpullo ja sallia kannullinen kotikaljaa hernesopan kanssa. Heille on "päivän selvää, että alkoholittoman kaljan juonti tuo osalle leiriläisistä hyvin negatiivisia kokemuksia". Pojat hei: "se on päivän selvää" on oikeasti huonoin perustelu, minkä voi antaa. Oli pitkään päivän selvää, että aurinko kiertää maata.

Jollain hullulla tavalla pidän teoriassa mahdollisena, että 15-vuotias nuori tietää, että se on nimenomaan prosenttijuoma, mikä lapset ajaa lumihankeen, ei alkoholiton Pirkka-sidukka. Ihan vain villinä veikkauksena.

Mielestäni analogia nikotiinin ja alkoholin välillä on myöskin onneton. Alkoholistin ja nikotinistin ongelma ei ole täysin samalla tasolla.

En pysty opettajana käsittämään, että joku pitää vainoamisena sitä, että häneltä riistetään mahdollisuus alkoholiin lapsia täynnä olevalla leirialueella.

Olette täysin oikeassa siinä, että yksikseen yhden saunakaljan juomisesta ei ole kenellekään mitään haittaa. Tuskin siitäkään, että koulun keittäjä kävisi välitunnilla bissellä.

Se, että Protu-lehdessä riidellään näin naurettavasta ja turhasta asiasta, antaa Protusta järjestönä melko riitaisan ja pikkumaisen kuvan.

Sami Luoto
uusi ohjaaja