|
||||||||||||||||||||||||||
keskusteluaTurpakäräjien johdonmukaisuutta etsimässäYritimme Protu-lehdessä 3/2008 nostaa esille Protun kokkeja koskevan alkoholilinjauksen ja järjestössä vallitsevan todellisuuden välisen ristiriidan. Kiitos Sami Luodon argumentatiivisen turpasaunan (Protu 4/2008) ymmärsimme kuitenkin haluavamme ainoastaan puolustaa kokkien oikeutta ilmestyä ympäripäissään ja vanhalle viinalle haisevana kuuntelemaan esimerkiksi iltasatua tai ottamaan osaa autonpesuun. Luodon viisaat sanat saivat meidät näkemään myös muut virheemme. Esimerkiksi se, että Protun hallitus ja sen ylimmät luottamushenkilöt toteavat alkoholittomuuden olevan itseisarvo Protun kaikessa toiminnassa ja sanovat Protun olevan alkoholiton nuorisojärjestö, ei meidänkään mielestämme voi mitenkään merkitä sitä, että yhdistyksessä eläisi myytti toiminnan alkoholittomuudesta. Varsinkin, kun juominen yhdistyksen toiminnassa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mielestämme Protussa on liian pitkään nojattu kriittisyyden ja itsenäisen ajattelun voimaan. Onneksi luotolaisessa todellisuudessa "kaikki pitävät itsestään selvänä", että vaikka keskustelussa esitetyt perustelut olisivatkin kelvottomia, voi itse väite edelleen olla oikeassa. Tällaisten ilman perusteluita jäävien väitteiden totuusarvo voidaan helposti pelastaa vetoamalla esimerkiksi Suureen Johtajaan, pyhään kirjaan tai siihen, että näin on aina tehty. Olimme aikaisemmin hairahtuneet luulemaan, että jos väitteen tueksi esitetyt perustelut voidaan osoittaa epätosiksi, niin sen paikkaansapitävyyden voi joko kokonaan kiistää tai vaatia tilalle uusia ja parempia perusteluita. Jatkossa emme enää sorru tällaiseen hölmöyteen. Kannatamme myös järkähtämättä vastuullista alkoholilinjaa, jossa yhdistys sallii dokaamisen virkistysristeilyjen ja kokousten jatkojen osalta. Tällä tavoin alaikäisetkin yhdistysaktiivit pääsevät nauttimaan alkoholia vanhempiensa silmiltä piilossa ja vastuullisen nuorisotoiminnan verukkeella. Sen sijaan viikon aikana pari pulloa olutta nauttiva kokki pitää luodon tapaan luokitella alkoholistiksi. Haluamme toivottaa Samin sydämellisesti tervetulleeksi Protuun ja lupaamme, että teemme kaikkemme keskusteluiden kääntämiseksi pois niinkin merkityksettömistä aiheista kuin yhden Suomen nopeiten kasvavan nuorisojärjestön suhteesta alkoholiin ja hallitus pääsee taas miettimään oleellisia asioita. Sääli kyllä Protun hallituksen sihteeri Pekka Tolvanen on ilmoittanut asettuvansa tässäkin asiassa poikkiteloin tiellemme lupaamalla, että Protulle muotoillaan pian yleinen päihdelinja. Kuka tällaista linjaa oikein kaipaa? Onhan "itsestään selvää", ettei kokki saa nauttia yhtä olutta yksin saunassa ja aktiivi saa halutessaan jättää osallistumatta Allianssiristeilyn yhteistyötapaamiseen, koska edellisenä iltana muiden nuorisojärjestöjen aktiivien kanssa nautitut virvokkeet eivät tahdo pysyä mahassa. Jouni Westling Kirjoittajat olivat tätäkin tehdessään kännissä
|
||||||||||||||||||||||||||