Leirikokemuksia

Olin odottanut protuleiriäni hartaasti siitä lähtien, kun leirikirje saapui. Olin kuullut leireistä paljon positiivista ja mietin uteliaisuudensekaisella innostuksella, millainen oma leirini tulisi olemaan.

Jo alkuviikosta tuntui, kuin olisi asunut siinä paikassa niiden ihmisten keskellä jo iät ajat, niin syvästi siihen tunnelmaan uppoutui. Leirini oli minulle vaikuttava, mielenpainuva ja todella antoisa kokemus, joka ei tule unohtumaan. Tutustuin todella ihaniin ihmisiin ja mahtavaan porukkaan, jonka välillä saattoi tuntea luottamusta ja tiivistä yhteenkuuluvuutta.

Ohjelma oli todella tiivistä ja monipuolista. Hauskat leikit toivat kevennystä mielenkiintoisten, syvällisten keskusteluiden lomaan, ja vaihtelu piti ihmiset vireinä. Vakavistakaan asioista puhuttaessa ei kuitenkaan heittäydytty liian totiseksi, vaan monia asioita lähestyttiin erilaisten leikkien ja näytelmien kautta.

Se, kuinka toisten mielipiteitä kuunneltiin ja kunnioitettiin, rohkaisi avaamaan suunsa useammin, silloinkin, kun kaikki muut olisivat olleet asioista eri mieltä. Se oli hienoa ja omalla osallaan teki minun leiristäni ikimuistoisen, ihmisten välistä ihanaa luottavaista fyysistä läheisyyttä, lukuisia hauskoja tilanteita ja leirilakanaan kertyneitä sisäpiirivitsejä unohtamatta!

Oma leirini oli Vaaruvuoressa, Korpilahdessa. Paikka oli tosi mukava ja aurinkoinen. Vehreä metsä, rantasauna ja vieressä ollut maatila toi oman tunnelmansa (-ja tuoksunsa).

Ensimmäisenä päivänä kättäni vatkattiin reippaasti, tapasin monta uutta, iloista kasvoa sekä opin melkein kaikkien nimet, ainakin juttelin lähes kaikkien kanssa! Siitä lähtien olin ihan(an) pöllämystynyt. Jo alkuviikosta yhteishenki oli korkealla, sitä en ollut kokenut edes aiemmin kesällä ollessani rippikoululeirillä. Halusin käydä kummatkin leirit kokemusten vuoksi ja niitä tosiaan sain!

Ripari ei saanut minua muuttumaan uskontokuntaan kuulumattomasta luterilaiseksi. Sen sijaan Prometheus-leiri kasvatti minua ja sai minut varmemmaksi elämänkatsomukseni sekä itseni suhteen. Sain olla oma itseni, olla samalla erilainen ja samanlainen. Ehkä suurinta ihmetystä toi rovaniemeläisyyteni, mutta olin vain iloinen, kun sain olla ainoa näin pohjoisesta.

Viikko oli hyvin intensiivinen ja vilahti ohi, niin että viimeisenä päivänä en voinut uskoa yhteisen viikon menneen niin nopeasti. Päivien kulusta muistutti vain leirilakana, johon kerääntyi joka päivä lisää hauskoja juttuja ja lausahduksia. Tiimimme piti menoa yllä, mutta myös vahti, että pysyimme aiheessa.

Kummatkin leirit olivat mukavia, mutta ehkä Protu oli antoisampi. Keskustelut, leikit ja ryhmätehtävät auttoivat käsittelemään aiheita. Opin katsomaan asioita eri näkökulmista, nousemaan ajatuksissani ihan uudelle tasolle, mutta ennen kaikkea kuuntelemaan ja ymmärtämään muita ihmisiä. Myös ystävyyden ja lähimmäisten tärkeys korostui minulle. Sain ainakin 22 uutta ystävää, joihin tutustuin seitsemän päivän aikana ehkä paremmin kuin olen tutustunut rovaniemeläisiin kavereihini ja luokkalaisiini seitsemän vuoden aikana. Kiitos kaikille!

Leirin tunnelma oli ihanan läheinen ja tuttavallinen, ja meininki rentoa. Leikit olivat usein aivan vieraita ja nerokkaita, mutta tututkin leikit saivat protulla uuden valon. Varsinkin pienryhmissä oli myös tosi mukavaa jutustella tärkeistä asioista ja koko leiritiimi oli aivan mahtavaa porukkaa.

*Jännittää. Protuleiri on alkamassa, pyörin ympäri Timpurinrannan salia täyttäen samalla keltaiseen kukkaan asioita itsestäni. Samalla vilkuilen uusia kasvoja, jotkut ovat yksin, joillain on kaveri. Viikon päästä minun pitäisi tuntea nämä ihmiset. Onko se mahdollista?*

Ja totta kai se oli. Monen hauskan päivän jälkeen me tunsimme kaikki toisemme, niin leiriläiset kuin ohjaajatkin. Yhteiset kokemukset yhdistävät ihmisiä, ja niitä oli monta. Keskusteluja päihteistä ja kuolemasta ihastumiseen ja elämän tarkoitukseen. Huutokauppoja elämänarvoista. Leikkejä ulkona, sisällä ja siinä välillä. Iltaisia saunatuokioita, joissa juteltiin vapaasti, käytiin läpi päivää ja löydettiin yllättäen yhteisiä tuttuja. Leirin lopetti viimeinen haikea ilta, kun joutui hyvästelemään kaikki uudet, rakkaat ystävät, sekä seuraavan päivän Prometheus-juhla.

*Itkettää ja naurattaa. Luon vielä viimeisen silmäyksen appareihin ja Timpurinrantaan. Onnelliset muistot valtaavat mieleni. Mitä kaikkea voikaan jäädä mieleen yhdestä viikosta? Kiitän ystäviäni mielessäni siitä, että he saivat minut lähtemään protuleirille.*

När jag kom till Prometheus lägret var jag ganska negativt inställd. Det var många saker som hände hemma som man missade, jag fick inte sova bredvid den enda människa jag kände och det vällde av myror. Men den ljuvliga veckan på Solviken skulle jag inte vilja byta ut mot någonting annat i hela världen. När jag kom hem talade jag i flera timmar med min vänner om lägret! Dit skulle jag vilja skicka alla människor jag möter på gatan och jag tycker nästan synd om dem som inte har möjlighet att åka på ett protu-läger eller helt enkelt inte känner till det. Veckan på lägret har fått oss alla att växa som människor! Jag har blivit mera medveten om min omgivning och tolerantare mot mina medmänniskor. Jag vill påstå att alla lägerdeltagarna har gjort det! Vi är alla olika och fantastiska människor som annars antagligen inte skulle ha tagit kontakt med varandra. Efter en vecka på Solviken har jag blivit mycket rikare. Jag äger en rikedom som inte går att köpas med pengar! Den närheten och samhörigheten som fanns på lägret finns inte överallt. Det känns som om jag skulle ha kännt alla därifrån i hela mitt liv. Kanske vi levde där i vår egen lilla livstid, i vår egen glaskupa.