|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Paikallisryhmien vetäjistä ja vetämisestäPaikallisryhmän vetäminen on vapaaehtoisuuteen perustuvaa työtä. Vetäjän toimenkuva on hyvin vaihteleva, mutta vetäjän työhön saattaa kuulua esimerkiksi tapaamispaikan varaaminen, vuokran hoitaminen, tapaamisten suunnittelu, tapaamisista tiedottaminen ja tapaamisten järjestäminen. Paikallisryhmän vetäjäksi soveltuu kuka tahansa protu, mitään varsinaista koulutusta ei tähän puuhaan tarvita. Syksyisin paikallisjaosto tosin järjestää koulutus- ja ajatustenvaihtotapahtuman paikallisryhmien vetäjille. Paikallisryhmien vetäjien väliseen keskusteluun on käytettävissä myös sähköpostilista paikallinen@protu.fi. Käytännössä on havaittu, että paikallistoiminnan sujuminen vaatii erilliset vetäjät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vetäjien tarvitsisi asettua diktaattoreiksi ryhmäläisten yläpuolelle, tai että heidän olisi hyvä muodostaa omaa klikkiään. Parhaimmillaan vetäjät sulautuvat huomaamattomasti paikallisryhmän jäseniksi. Hyvä olisi myös, jos toimintaa voisi saada suunniteltua yhdessä koko porukan kanssa, ettei se olisi vain vetäjistä lähtöisin. Yhteisten keskustelujen lisäksi vetäjät voivat myös esim. perustaa "postilaatikon", jonne kaikki saavat laittaa ideoitaan ja toiveitaan siitä, mitä ryhmässä tehdään. Näin jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön.
Tarvittavien vetäjien määrä riippuu pitkälti paikallisryhmän koosta. Varsinkin isolla ryhmällä on parempi olla oma vetäjätiiminsä. Tällöin tapaamisista huolehtiminen ei kaadu yhden henkilön niskoille. Niin kuin monessa muussakin asiassa, myös paikallistoiminnassa yhteistyö on voimaa. Usein vetäjät pohtivat, miten luoda ryhmään yhteenkuuluvuuden tunneta. Paras keino tähän on yhteinen ja aluksi myös melko pitkälti ohjattu tekeminen yleisen hengailun sijasta. Ehdottomasti vältettävien asioiden listaan kuuluvat sisäpiirijutut ja toisista protuista juoruilu. Tunnelmaan voi helposti vaikuttaa myös pienillä asioilla, esimerkiksi kynttilän valossa tunnelmointi on varmasti herkistävä kokemus. Paikallistoiminnan vetämiseen liittyy läheisesti myös kysymys siitä, kuinka pitkälle voi Protun nimissä mennä. Esimerkiksi mielenosoituksista puhuttaessa olisi hyvä pohtia, kannattaako sinne mennä paikallisprotun nimissä. Myöskään alkoholin käyttö ei kuulu paikallistoimintaan. Paikallisprotun toimintaa suunnitellessa onkin tärkeää miettiä, millaisen kuvan paikallisryhmä antaa ulkopuolisille Protusta. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||