|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Tule mukaan toimintaanPrometheus-leirit järjestetään vapaaehtoisvoimin, joten mukaan tarvitaan koko ajan uusia ihmisiä, niin nuoria kuin aikuisiakin. Ohjaajiksi tarvitaan joka kesä yli sata aikuista, koska jokaisella leirillä on kaksi ohjaajaa. Ohjaajaksi ilmoittaudutaan marraskuusta alkaen, helmikuun loppun saakka. Marras-tammikuussa järjestetään myös erillisiä ohjaajainfoja, jonne voit saapua kuulemaan lisää siitä, millaista ohjaajana toimiminen on ennen varsinaista ilmoittautumista. Apuohjaajiksi tarvitaan noin kolmesataa leirin käynyttä nuorta joka kesä, niin uusia kuin vanhojakin, jo aiemmin apuohjaajina toimineita. Vanhat apuohjaajat ilmoittautuvat joulukuun puoleenväliin mennessä, uudet apuohjaajat marraskuussa. Tärkeää työtä tekevät myös leirikokit. Kokeiksi otetaan niin nuoria kuin aikuisiakin, pääasia että ruoanvalmistus yli 20 hengelle ei tuota ongelmia. Kokki on myös vastuussa leirin taloudenpidosta yhdessä ohjaajien kanssa. Kokeille maksetaan pientä vaivanpalkkaa, ja he ilmoittautuvat keväällä. Ellet ole jo jäsen, liity heti! Jäsenenä tuet toimintaa, ja jäsenlehden ansiosta pysyt ajan tasalla sekä saat mielenkiintoista luettavaa. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||