Jäsenalue
Voit kirjautua antamalla joko käyttäjätunnuksesi tai käyttäjätiliisi tallennetun sähköpostiosoitteesi.
Huomaathan, että salasanassa isot ja pienet kirjaimet ovat eri merkkejä.

Prometheus-palkinto Filo – Filosofiaa lapsille, nuorille ja yhteisöille ry:lle


(Kuva: Filo – Filosofiaa lapsille, nuorille ja yhteisöille ry)

Prometheus-leirin tuki ry eli Protu on myöntänyt vuoden 2018 Prometheus-palkinnon Filo – Filosofiaa lapsille, nuorille ja yhteisöille ry:lle. Palkinto luovutettiin Filon edustajille lauantaina 20.1. Helsingin Paasitornissa järjestetyssä Nuorten filosofiatapahtumassa eli Nufitissa.

Vuonna 2015 perustettu Filo pyrkii edistämään filosofian harjoittamista lasten, nuorten ja yhteisöjen keskuudessa. Yhdistyksen ansioihin kuuluvat esimerkiksi alakouluikäisille suunnatut filosofialeirit, jotka järjestettiin kesinä 2016 ja 2017 Helsingissä.

Protu antaa erityistä kiitosta Filon tavalle nähdä filosofinen pohdinta osana jokapäiväistä elämää. Filo näkee filosofian työkaluna, jolla voidaan lisätä itsetuntemusta ja ymmärrystä muita kohtaan.

– On sanottu, että me kaikki synnymme maailmaan ihmettelijöinä. Taito ihmettelyyn kuitenkin unohtuu helposti iän myötä. Filo haastaa ja kannustaa jatkamaan ihmettelyä läpi koko elämän filosofian avulla, Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Ansku Ahvenainen sanoo.

Prometheus-palkinto myönnetään kahden vuoden välein henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt nuorten kasvua kriittisyyteen, ihmisen kunnioitukseen, elämäniloon ja vastuuseen maailmasta. Aiemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushanke, Nuorten Ääni -toimitus ja Non Fighting Generation -yhdistys.

Prometheus-leirit eli protuleirit ovat uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään omaa maailmankatsomustaan ja itsenäistä ajatteluaan. Leireillä ei tarjota valmiita vastauksia, vaan asioita pohditaan yhdessä. Leiriläiset ovat pääosin 8.–9.-luokkalaisia, mutta leirejä on myös 16–20-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Lisätietoja:
Ansku Ahvenainen
puheenjohtaja
Prometheus-leirin tuki ry
Aurorankatu 13
00100 Helsinki
p. 045 1066 890
ansku.ahvenainen@protu.fi
www.protu.fi

Filo – Filosofiaa lapsille, nuorille ja yhteisöille ry:n verkkosivut 

Nuorten filosofiatapahtuman verkkosivut

Lisätietoa Prometheus-palkinnosta

Tietoa ja lukuja protuleireistä

Valokuvia median käyttöön (kuvaaja mainittava)

Lue myös:
Tiedote 22.11.2017 Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtajaksi Ansku Ahvenainen

Tiedote 30.10.2017 Kesän 2018 Prometheus-leirien ilmoittautuminen avautuu 1.11. – Leirit auttavat rakentamaan ymmärrystä eri maailmankatsomusten välillä

 

© Prometheus-leirin tuki ry