Jäsenalue
Syötä käyttäjätunnuksesi sivustolle Prometheus-leirin tuki ry.
Syötä tunnuksesi salasana.

Aikuisleirit

 

Elämänkatsomusleirit aikuisille

Prometheus-leirin tuki ry järjestää kesällä 2013 kaksi elämänkatsomusleiriä aikuisille. Haluatko myös sinä lähteä leiriläiseksi ja astua arkielämän ulkopuolelle katsomaan miten oma maailmankuvasi on muodostunut?

Aikuisleirit on tarkoitettu yli 20-vuotiaille, jotka eivät ole ikinä olleet Prometheus-leirillä. Tavoitteena on pohtia pala palalta omaa elämänkatsomusta sekä päästä kuulemaan muiden mielipiteitä ja löytää perusteluja omilleen. Lisäksi mietitään, miten ajattelutapamme on muodostunut ja millaisten arvojen mukaan elämme. Viikkoon kuuluu tietenkin myös leirielämää: saunomista, laulamista, iltanuotioita, yhdessäoloa ja tunnelmointia. Ryhmä on tiivis, sillä leirille osallistuu enintään 16 leiriläistä ja noin viiden hengen kokoinen leirin suunnittelusta ja ohjaamisesta vastaava leiritiimi.

Vuoden 2013 leirit pidetään Espoon Nuuksiossa. Leirien ajankohdat ovat 19.-23.6. ja 31.7-4.8. Leirit alkavat keskiviikkona iltapäivällä ja päättyvät sunnuntaina iltapäivällä. Aikuisleirin hinta on työssäkäyville 250 euroa, työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille 200 euroa. Hinta sisältää ohjelman lisäksi täysylläpidon sekä majoituksen.

Leirit järjestää Prometheus-leirin tuki ry, joka järjestää pääasiassa aikuistumisleirejä nuorille. Yhdistys ja leirit ovat uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia. Yhdistys saa toimintaansa opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta, mutta suurin osa toiminnasta järjestetään vapaaehtoisvoimin. Muun muassa leiriohjaajat ovat vapaaehtoisia.

Leirien teemat

Tutustuminen
Yhteisöt ja yhteisöllisyys
Minä ja identiteetti
Vastuu yhteiskunnasta ja ympäristöstä
Ihmissuhteet
Maailmankaikkeus ja ihmiskäsitys
Elämän tarkoitus
Leirin yhteenveto

 

Teemoja käsitellään keskustelun, väittelyiden, näytelmien, leikkien, simulaatioiden ja muiden toiminnallisten ohjelmien avulla.

Leiri mediassa

Juttu vuoden 2011 aikuisleiristä Me Naiset -lehden websivuilla. 

Ilmoittautuminen

Leireille voi ilmoittautua leiriluettelon sivun kautta.

Lisätietoja

Lisätietoja aikuisten elämänkatsomusleiristä voi kysellä Prometheus-leirin tuki ry:n aikuisleirityöryhmän puheenjohtajalta:
Jaana Vapaavuori, jvapaavu@cc.hut.fi, 040 823 6905
Prometheus-leirin tuki ry