Tiimiläisroolihaku käynnistyy ke 1.10. – Tutustu ohjeisiin!
Mukaan toimintaan / 25.9.2025Nuoret tarvitsevat paikkoja tulla kuulluksi ja löytää oma äänensä. Lähde tiimiläiseksi ja anna kipinöitä ajatteluun!
Miksi tiimiläiseksi?
Tämän päivän nuoret astuvat aikuisuuteen muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa. Itsetuntemus, keskustelu, kyky arvioida tietoa ja ottaa kantaa ovat entistä tärkeämpiä taitoja.
Protuleiri on monelle nuorelle käänteen- tekevä paikka, jossa ei tarjoilla valmiiksi pureskeltuja vastauksia, vaan tullaan kohdatuksi omia perusteltuja näkökulmia muodostavana ja valintoja tekevänä arvokkaana yksilönä. Omat ajatukset, tunteet ja mielipiteet otetaan vakavasti.
Tiimiläisenä teet protuleirin mahdolliseksi.
Tiimiläisyys on ikimuistoinen kokemus. Omasta leiritiimistä (kaksi yli 20-vuotiasta ohjaaja ja viisi 15–19-vuotiasta apuohjaajaa) muodostuu tiivis ryhmä, joka yhdessä suunnittelee ja toteuttaa leirin, jakaa ilon hetket ja selvittää haasteet.
Tiimiläisenä saat protuleiriin ainutlaatuisen näkökulman. Pääset vaikuttamaan viikon ohjelmaan ja leiriläisten leirikokemukseen sekä mahdollistamaan upeita leirikokemuksia. Samalla kerrytät arvokasta osaamista ja kehität taitoja, joista voi olla hyötyä kaikkialla elämässä ja myös työmarkkinoilla.
Tiimiläiseksi hakeutuminen
Protuleirit järjestetään vapaaehtoisvoimin. Joka vuosi leireille tarvitaan n. 350 apuohjaajaa ja 150 ohjaajaa. Apuohjaajaksi voivat hakea kaikki 15–19-vuotiaat leirin käyneet. Ohjaajaksi voivat hakea kaikki vähintään 20-vuotiaat (aiempaa kokemusta Protusta tai leirinvedosta ei tarvita).
Protu järjestää tiimiin hakeville koulutukset ja haastattelut lokakuusta helmikuun loppuun kestävän peruskoulutuskauden aikana. Protun rekrytointiryhmä kokoaa kesän leiritiimit maaliskuussa 2026.
Tiimiläisen koulutuspolku
- Loka–tammikuussa: Teoriakoulutuksen itseopiskelukurssi ja teorian etäkoulutus.
- Tammi–helmikuussa: Viikonlopun kestävä lähimuotoinen simulaatiokoulutus. Koulutuksia järjestetään Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
- Huhti–toukokuussa: Leiritiimiin sijoitetut osallistuvat viikonlopun kestävään tiimikoulutukseen oman tiimin kanssa.
1. Liity jäseneksi
Tiimiläisiltä edellytetään Protun arvoihin sitoutumista ja yhdistyksen jäsenyyttä. Jos olit kesän leiriläinen, voit liittyä jäseneksi sähköpostitse toimitetun liittymislomakelinkin avulla. Muut voivat liittyä jäseneksi julkisella liittymislomakkeella täällä. Lisätietoa jäsenyydestä täällä.
2. Hae tiimiläisroolia (1.10. alkaen)
Aloittaaksesi tiimiläiseksi kouluttautumisen, sinun on ensin haettava iällesi ja protukokemuksellesi sopivaa tiimiläisroolia. Rooli haetaan Protuportaalissa, johon jäsenillä on pääsy.
Tiimiläisroolia haetaan tekemällä Protuportaalin Helpdeskissä palvelupyyntö (kategoria: Tiimiläisroolin hakeminen). Jos olet ensimmäistä kertaa apuohjaaja, roolisi on UA. Jos olet ensimmäistä kertaa ohjaaja, roolisi on UO.
3. Täytä Omat tiedot -kysely (1.10. alkaen)
Kun olet hakenut roolia, saat sähköpostiviestin, jossa sinua pyydetään päivittämään omat tietosi Protun järjestelmään kyselylomakkeen avulla. Lomakkeen täyttäminen on edellytys tiimiläisroolin myöntämiselle, joten täytäthän sen mahdollisimman pian.
Protun toimisto alkaa käsittelemään tiimiläisroolihakemuksia tiistaista 7.10. alkaen. Saat sähköpostiisi vahvistusviestin sinulle myönnetystä tiimiläisroolista.
4. Tee teorian itseopiskelukurssi Moodlessa (7.10. alkaen)
Vastaanottamassasi vahvistusviestissä on ohjeet siitä, miten pääset tekemään itsenäisen teoriakoulutuksen Moodle-ympäristössä. Koulutus pitää sisällään materiaaleja ja tehtäviä, jotka liittyvät Protuun, tiimiläisyyteen, leiriläisten ohjaamiseen sekä leirin käytäntöihin ja ohjelmaan.
Moodleen kirjaudutaan Protuportaalista erillisillä tunnuksilla, lisätietoa kirjautumisesta löytyy vahvistuskirjeessä.
5. Ilmoittaudu teorian etäkoulutukseen (7.10. alkaen)
Kun olet suorittanut itsenäisen teoriakoulutuksen, voit osallistua omalle roolillesi suunnattuun teorian etäkoulutukseen. Koulutuksessa käydään itseopiskeltua materiaalia läpi kouluttajan johdolla, ja tarjotaan mahdollisuus kysymyksien esittämiseen.
Ensimmäiset teorian etäkoulutukset järjestetään lokakuun lopussa ja viimeiset tammikuun lopussa. Koulutuksiin ilmoittaudutaan Protuportaalissa.
6. Rekisteröidy koulutuskaudelle 2025–2026 Protuportaalissa (7.10. alkaen)
Koulutukseen sisältyy viikonlopun kestävä lähimuotoinen simulaatiokoulutus. Ennen kuin voit ilmoittautua siihen, sinun on rekisteröidyttävä ”Koulutuskausi 2025–2026” -nimiseen tapahtumaan Protuportaalissa ja maksettava sen kautta simulaatiokoulutuksen täysihoitomaksu.
Koulutuskaudella 2025–2026 simulaatiokoulutusten täysihoitomaksu on 32 euroa. Vähävaraishinta on 22 euroa. Maksu suoritetaan pankki- tai luottokorttimaksuna, lasku ei ole mahdollinen.
7. Ilmoittaudu simulaatio-koulutukseen Protuportaalissa (12.11. alkaen)
Kun olet suorittanut teorian itseopiskelukurssin ja teorian etäkoulutuksen sekä rekisteröitynyt koulutuskaudelle 2025–2026, voit ilmoittautua viikonlopun kestävään simulaatiokoulutukseen Protuportaalissa.
Simulaatiokoulutuksissa on roolikohtaiset kiintiöt. Ilmoittaudu omaa tiimiläisroolia vastaavaan alatapahtumaan.
8. Täytä aikataulutoivelomake (tammikuusta 2026 alkaen)
Kun olet suorittanut tarvittavat koulutukset, sinun on vielä täytettävä aikataulutoivelomake, jolla annat Protun rekrytointiryhmälle tarvittavat tiedot tiimiin sijoittamista varten.
Linkki aikataulutoivelomakkeelle julkaistaan Protun sivuilla tammikuussa 2026. Lomake on täytettävä helmi–maaliskuun vaihteeseen mennessä.
Saat tiedon tiimiin sijoituksesta sähköpostiisi 23.3.2026 mennessä.
9. Tulitko sijoitetuksi tiimiin? Ilmoittaudu tiimikoulutukseen Protuportaalissa (maaliskuun lopussa 2026)
Tiimikoulutukset ovat viikonlopun kestäviä lähikoulutuksia, joita järjestetään huhti–toukokuussa Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Tiimikoulutukseen osallistutaan oman leiritiimin kanssa.
Ilmoittautuminen alkaa tiimitietojen julkaisun jälkeen maalis–huhtikuussa. Omaa tiimikoulutusta ei valita, vaan tiimit on sijoitettu valmiiksi niihin aikataulutoivelomakkeiden vastausten perusteella.
10. Etkö tullut sijoitetuksi tiimiin? Täytä jälkirekrytointilomake (keväällä 2026)
Jos et tullut sijoitetuksi tiimiin kesälle 2026, olet vuonna 2027 etusijalla tiimiin sijoittelussa. Keväällä avataan myös jälkirekrytointilomake, jonka kautta voi päästä tiimiin sellaisten tiimiläisten tilalle, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet luopumaan omasta tiimipaikastaan tulevalta kesältä.
Kannustamme kaikkia tiimiin sijoittamatta jääneitä osallistumaan jälkirekryyn!
Lisätietoa Ohjeet koulutuksiin -sivuilla!
Tähän uutiseen on tiivistetty tärkeimmät tiedot tiimiläisen koulutuspolusta yleisellä tasolla ja ne on laadittu erityisesti uuden apuohjaajan ja uuden ohjaajan tiimiin hakeutumisen tueksi.
Ohjeet koulutuksiin -sivulta löydät tarkempaa tietoa mm.:
- koulutusten perumisesta ja vaihtamisesta
- yhteiskuljetuksista
- matka- ja kulukorvauksista
- roolikohtaisista koulutusvaatimuksista.
Tervetuloa tiimiläiseksi!
Lähtiessäsi tiimiläiseksi olet mukana rakentamassa niitä elämän parhaita viikkoja ja lisäämässä uteliasta pohdintaa maailmaan!
Protun toimisto auttaa kaikissa koulutuksiin liittyvissä asioissa! Voit olla yhteydessä meihin protu@protu.fi tai 09 4368 5270 (katso aukioloajat).