TK154 Tunnelma
Tunnelma
| Tavoitteet: Tiedostaa, että leirillä on sellainen asia kuin tunnelma, ja mitä se tarkoittaa Tiedostaa leiritunnelman olevan Protulle uniikki ja se ei muodostu itsestään Tiedostaa tiimiläisen vastuu tunnelman luomisessa Hahmottaa, miten tunnelmanluontia leirillä voi käyttää työkaluna Antaa välineitä erilaisten tunnelmien muodostamiseen |
Tunnelman luominen lähtee ryhmäytymisestä. Olet oppinut ryhmädynamiikasta edellisessä osiossa ryhmädynamiikan teoriaa, joten nyt on aika pohtia käytännön keinoja ryhmäytymisen tukemiseen protuleirillä. Tämän lisäksi tässä osiossa pohditaan tunnelman luomista ohjelman aikana sekä vapaa-ajalla, turvallisemman tilan merkitystä sekä tiimiläisen vastuuta erilaisten tunnelmien luomisessa. Tunnelma leirillä on itsessään varsin olennainen juttu ja tavoite itsessään, mutta sivuamme myös tunnelman käyttämistä työvälineenä päästäksemme muihin leirille asetettuihin tavoitteisiin.
Tunnelma
Tunnelma koostuu ihmisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Kantasana on tunne, joten kaikkien paikalla olevien tunnetila vaikuttaa yleiseen tunnelmaan. Etenkin leirin alussa tunnelma voi olla jännittynyt ja tämän tunnelman muuttamiseen innostuneeksi, inspiroituneeksi, rennoksi ja luottavaiseksi tiimin tulee tehdä tietoisia suunnitelmia. Miten rikkoa jäätä? Miten aikaansaada sellainen tunnelma, joka mahdollistaa avoimen keskustelun ja aiheiden käsittelyn?
Leirin yleistunnelma on eri asia, kuin yksittäisten ohjelmien tunnelma. Yleistunnelman tulisi olla yllä kuvattu: innostunut, rento, avoin ja luottavainen. Sellainen tunnelma, mikä mahdollistaa erilaisten ihmisten huomioimisen ja protuleirillä käsiteltävien asioiden laajan käsittelyn. Yksittäiseen ohjelmaan voi kukin vetäjä kuitenkin luoda erilaista tunnelmaa: jokin ohjelma voi olla rauhallisempi, jokin energisempi. Joissain ohjelmissa on tavoitteellista pyrkiä herättämään kokijoissa erilaisia tunteita, jotta aiheesta keskusteleminen helpottuisi,
Turvallisempi tila
Hyvän tunnelman rakentaminen lähtee turvallisuudesta. Protussa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, jotka ovat:
- Pyydä anteeksi, jos olet loukannut muita. Erehtyminen on sallittua.
- Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa, itsemääräämisoikeutta sekä rajoja. Älä koske toista ilman lupaa. Muista huomioida myös oma tilan ja rauhan tarpeesi.
- Älä pilkkaa, ivaa, halvenna, syrji tai nolaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi. Kohtaa itsellesi vieras ennakkoluulottomasti ja oppimisen mahdollisuutena.
- Älä tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, arvoista, älystä, osaamisesta, sosioekonomisesta taustasta, terveydestä tai toimintakyvystä.
- Älä katso sivusta, jos todistat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua. Lue häirintätilanteiden käsittelyn ohjeista tarkemmin, miten voit silloin toimia.
- Kuuntele ja kannusta. Kanna vastuuta muiden osallistumisen ja yhteenkuulumisen tunteista.
Turvallisemman tilan periaatteiden toteutuminen vaatii tiimiläiseltä aktiivisuutta. Periaatteet tulee kirjoittaa seinälle kaikkien näkyville ja ne tulee käydä läpi koko leiriporukan kanssa, mielellään esimerkein. Niihin voi viitata leirin aikana, jotta ne pysyvät aktiivisesti ihmisten mielessä koko leirin ajan.
Tunnelma tiimin kesken
Tiimin kesken on tärkeää ylläpitää hienoa ja kalmaista tunnelmaa, joka edesauttaa aktiivista kommunikaatiota ja kannustaa jokaista tiimiläistä olemaan oma ihana itsensä.
Tunnelma ohjelman aikana
Tiimiläisen kannattaa pohtia, millaista tunnelmaa haluaa luoda missäkin ohjelmassa. Omalla olemuksellaan ja erilaisilla tavoilla osallistua ja vetää voi vaikuttaa aktiivisesti ohjelman aikana syntyvään tunnelmaan.
Oikeaa tai väärää tapaa tutustua tai ryhmäytyä ei ole olemassa, joten erilaisia työkaluja kannattaa käyttää mahdollisimman monipuolisesti. Näin ollen mitä enemmän vaihtoehtoja tiimiläisellä itsellään on käytössä ryhmäytymisen toteuttamiseksi, sitä varmemmin hän löytää sellaisen tavan/tavat, jotka toimivat juuri kyseessä olevalle porukalle. Ryhmäyttäminen on asia, jonka oppimisessa ei koskaan ole valmis, joten aina voi oppia ja omaksua uudenlaisia tapoja sekä erilaisia työkaluja!
Pohdi: millaisia työkaluja ryhmäyttämisen edesauttamiseen keksit?
Tunnelma vapaa-ajalla
Vapaa-ajallakin pitää luoda tunnelmaa.
Tiimin tulee jutella jokaisen leiriläisen kanssa ja pitää taukotilanteissa huolta siitä, että kaikki ovat porukassa mukana. Hyödyllisiä leirillä ovat esim. illalla pidetyt fiilisringit, jossa leiriläiset voivat sanoa miten päivä heidän mielestään meni. Vaikka näissä ringeissä harvemmin tulee esitettyä syviä henkilökohtaisia tunteita, ne kuitenkin osoittavat, että tiimi on kiinnostunut leiriläisten viihtymisestä.
- pienentää ryhmäkokoja, jos leiriläiset ovat hiljaisia
- ennalta päätetyt pienryhmät (puheliaisuuden tai tietotason/kiinnostuksen mukaan)
- tarjota erilaisia ohjelmavaihtoehtoja, joista leiriläiset saavat valita
- jutella kahden kesken, laittaa leiripostia, käydä yhdessä lenkillä tai muuten muodostaa henkilökohtainen suhde erityishuomiota vaativaan leiriläiseen
- jutella leiriviikon aikana kahden kesken jokaisen leiriläisen kanssa ja kysellä, millainen fiilis heillä on leiristä ja mistä he ovat pitäneet ja mistä ei
- enemmän toiminnallisia käsittelytapoja/keskustelua, jos toinen ei sytytä
- miettiä erilaisia lähestymistapoja esim. käskemisen sijaan, jos leiriläiset riehuvat
- tehdä “epäprotumaisia” juttuja, kuten pelata pesäpalloa
- soittaa tukihenkilölle vinkkejä varten
- muita, mitä?