Jäsenalue
Voit kirjautua antamalla joko käyttäjätunnuksesi tai käyttäjätiliisi tallennetun sähköpostiosoitteesi.
Huomaathan, että salasanassa isot ja pienet kirjaimet ovat eri merkkejä.

#olenkanssasi - Protussa vietetään rasisminvastaista viikkoa 19.–25.3.

 

Protu on mukana Suomen Punaisen Ristin rasisminvastaisella viikolla 19.–25.3. Hashtagilla #olenkanssasi kulkeva kampanja edistää yhdenvertaisuutta ja korostaa yksittäisen ihmisen vastuuta toimia oikein rasistisessa tilanteessa: "Esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä rasistiseen ja kaikkeen syrjivään käytökseen voi puuttua niin, että menee syrjityn viereen ja osoittaa tukensa hänelle. Myös poliisin tai vartijan voi kutsua tarvittaessa paikalle."

Rasisminvastainen työ Protussa jatkuu myös kampanjaviikon jälkeen, ovathan tasa-arvo ja syrjimättömyys leiritoimintamme keskeisiä arvoja. Työ vaatii myös konkreettisia toimenpiteitä. Kesän 2018 leirien ohjaajien ja apuohjaajien koulutusten yhdeksi painopisteeksi onkin valittu tiimiläisen vastuu syrjintään puuttumisessa ja sen ehkäisemisessä. Tavoitteena on antaa tiimeille lisää työkaluja syrjintään puuttumiseen ja tasa-arvon edistämiseen leireillä. Protussa toimii myös erityisiä häirintäyhteyshenkilöitä, joihin kuka tahansa, joka on yhdistyksen toiminnassa kokenut rasismia tai muuta häirintää, voi ottaa luottamuksellisesti yhteyttä (https://www.protu.fi/yhdistys/ota-yhteytta).

Lisätietoja Punaisen ristin verkkosivuilla:
https://www.eirasismille.fi/asennetalkoot

© Prometheus-leirin tuki ry