Kirjautuminen
Voit kirjautua antamalla joko käyttäjätunnuksesi tai käyttäjätiliisi tallennetun sähköpostiosoitteesi.
Huomaathan, että salasanassa isot ja pienet kirjaimet ovat eri merkkejä.

Ilmoittautuminen suosiotaan kasvattaneille Prometheus-leireille avautuu 1.11. – "Kannustamme toimimaan nopeasti, sillä leiripaikat myönnetään ilmoittautumisjärjestyksessä."

 

(Kuva: Jani Rutanen)

Ilmoittautuminen vuoden 2020 Prometheus-leireille eli protuleireille avautuu perjantaina 1.11. Vuoden aikana järjestetään 61 protuleiriä 22 paikkakunnalla ympäri Suomen.

Kesäleirien lisäksi järjestetään ensimmäistä kertaa hiihtolomaleiri 15.–22.2.2020 Kirkkonummella.

Protuleirien suosio on ollut viime vuosina kasvussa. Kesän 2019 leireillä rikkoutui osallistujaennätys toista vuotta peräjälkeen 1011 leiriläisellä. Nuorten leirit täyttyivät jo tammikuussa, eikä kaikille halukkaille riittänyt leiripaikkoja.

"Ihmiset ovat entistä tietoisempia protuleireistä, ja kysyntää on enemmän, kuin mitä vapaaehtoiset leirivetäjämme pystyvät järjestämään", Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Ansku Ahvenainen sanoo. "Panostamme koko ajan siihen, että tulevaisuudessa jokainen halukas pääsisi protuleirille, mutta nyt kannustamme toimimaan nopeasti, sillä leiripaikat myönnetään ilmoittautumisjärjestyksessä."

Keväällä 2019 Nuorisotutkimus-lehdessä julkaistiin tieteellinen tutkimus, jonka mukaan protuleirit vahvistivat nuorten itsetuntoa, sosiaalisia taitoja ja suvaitsevaisuutta sekä vaikuttivat leiriläisten ajatteluun myös pidemmällä aikavälillä. Leirien palautekyselyissä viimeisen kuuden vuoden ajan yli 98 % leiriläisistä on sanonut voivansa suositella leiriä ystävilleen.

 

--

Prometheus-leirit eli protuleirit ovat aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita hankkimaan valmiuksia elämään, kehittämään maailmankatsomustaan ja ajattelemaan itsenäisesti. Protuleirin idea perustuu ihmisten kykyyn päättää omasta elämästään ja kantaa vastuuta maailmasta: nuorille ei tarjota valmiita vastauksia, vaan asioita pohditaan yhdessä. Leiriläiset ovat useimmiten 8.–9.-luokkalaisia, mutta leirejä on myös 16–20-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Kaikki Protun toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toimintaa järjestävät pääosin nuoret vapaaehtoiset Prometheus-leirin tuki ry:ssä.

Ilmoittautuminen protuleireille avautuu 1.11. klo 7.00 Protun verkkosivuilla osoitteessa www.protu.fi. Leiriviikon hinta on nuorten leireillä 330 € (jäseniltä 295 €) ja nuorten teemaleireillä 390 € (jäseniltä 355 €). Protun jäseneksi (yksilöjäsenyys 35 €/ vuosi) voi liittyä leirille ilmoittautumisen yhteydessä. Maksu kattaa täysihoidon, majoituksen ja tapaturmavakuutuksen.

Lisätietoja Protussa (kannanotot, linjaukset ym.):
Ansku Ahvenainen
puheenjohtaja
Prometheus-leirin tuki ry
Aurorankatu 13
00100 Helsinki
p. 045 1066 890
ansku.ahvenainen@protu.fi

Lisätietoja Protussa (alueelliset osallistuja- ja leirimäärät, leiripaikat ym.):
Simo Porola
viestintä- ja vapaaehtoiskoordinaattori
p. 040 352 5832
simo.porola@protu.fi

Kaikki kesän 2020 protuleirit alueen mukaan

Tietoa ja lukuja protuleireistä

Valokuvia median käyttöön (kuvaaja mainittava)

Lue tiedote 28.5.2019: Tutkimus Prometheus-leireistä: vahvistavat nuorten itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja – "Ajattelua herättävä kipinä"

Lataa Nuorisotutkimus-lehdessä julkaistu tutkimusartikkeli (pdf): "Prometheus-leirit kasvun areenana" (2019).

© Prometheus-leirin tuki ry