Kirjautuminen
Voit kirjautua antamalla joko käyttäjätunnuksesi tai käyttäjätiliisi tallennetun sähköpostiosoitteesi.
Huomaathan, että salasanassa isot ja pienet kirjaimet ovat eri merkkejä.

Kevätkokous päätti arvoista: Protu on antirasistinen, antifasistinen, antiableistinen ja feministinen

Viime viikonloppuna 23.–24.4.2022 järjestetty Protun kevätkokous teki päätöksen järjestön arvoista, visiosta ja missiosta. Protun kaikkea toimintaa ohjaaviksi arvoiksi linjattiin ilo ja hyvinvointi, yhdenvertaisuus, utelias pohdinta sekä vastuullisuus.

Linjauksen myötä yhdenvertaisuus nähdään Protussa perinteisen keskinäisen kunnioituksen lisäksi aktiivisena työnä moniperusteisen syrjinnän vähentämiseksi. Protu on nyt avoimesti antirasistinen, antifasistinen, antiableistinen ja feministinen järjestö.

– Protun identiteettiin on historiallisesti kuulunut yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden korostaminen, vähemmistöjen huomioiminen ja heikompien puolustaminen. Nyt me haluamme ja viimeistään nyt meidän tuleekin nostaa niitä merkittävästi enemmän esiin myös teoillamme, Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Alma Koivisto toteaa.

Yhdenvertaisuuskysymysten lisääntyneen painoarvon lisäksi uusi linjaus ottaa kantaa käynnissä olevaan ekologiseen kriisiin. Protu asettaa tavoitteekseen ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen torjumisen.

Linjaus määrittää Protun kokoavaksi tehtäväksi yhdenvertaisuuteen ja uteliaaseen pohdintaan pohjaavan aikuistumiskoulutuksen järjestämisen ja protumaisten toimintatavojen levittämisen. Vuosikymmenen loppuun ulottuvana tavoitteena on leiritoiminnan ja yhdistyksen vaikuttavuuden kasvattaminen.

Linjapaperin sisällöt valmisteltiin kevään 2022 aikana jäsenkyselyjen ja työpajojen avulla. Linjapaperi on ensimmäinen osa yhdistyksen strategiauudistusta. Strategian loppuosa käsitellään Protun syyskokouksessa.

Tutustu “Protun arvot, missio ja visio” -linjapaperiin täällä: https://www.protu.fi/sites/default/files/tiedostot/materiaalit/protun_ar...

Lisätietoja: hallitus@protu.fi

© Prometheus-leirin tuki ry