Maaliskuun terveisiä Protun hallitukselta!

Tiedotteet / 7.3.2025

Moi jäsenistö! On taas aika kauan odotetun hallinnon uutiskirjeen. Onneksemme voimme kertoa hallinnon vuoden lähteneen liikkeelle toimeliaasti uuden kokoonpanon voimin. Uudet hallituslaiset on perehdytetty, ja uutena 1. varapuheenjohtajana on aloittanut Juho Ärmänen ja 2. varapuheenjohtajana Ara Majamäki. 

Paraikaa hallinnossa valmistellaan viime vuoden tilinpäätöstä ja toimintakertomusta jaostojen kommentoitavaksi. Kesän 2025 leiri-ilmoittautumiset aukesivat helmikuussa kahdessa erässä. Molempina ilmoittautumispäivinä nuorten leirit menivät lähes poikkeuksetta täyteen minuuteissa. Peruutuspaikat leireille aukeavat 10.3. ja jonopaikat jo täysille leireille 31.3.

Lisäksi on selvitetty avustus- ja rahoitusasioita sekä otettu käyttöön uusia ohjelmistoja, joista ulospäin kenties näkyvimpänä uusi kulukorvaustenhakusofta. Hallitus on viilannut Protun tupakkalinjausta sekä sauna- ja peseytymisohjeistusta. Päivitettyjä dokumentteja käsitellään tiimikoulutuksissa ja ne julkaistaan tiimiläisille-sivulla. Lisäksi on laadittu ohjaajaparin välinen keskustelurunko leiritiimien työtä ja tutustumista helpottamaan sekä perustettu uusi ideavarastotyöryhmä aktiivien aloitteesta. Ollaan myös käyty keskustelua koulutusuudistuksen vaikutuksista vapaaehtoisten työtaakkaan niin jaostoissa kuin tiimiin hakiessa. 

Hallituksen pj Alma sekä 2. vpj Ara edustivat Protua alkuvuodesta kansainvälisessä aikuistumisriittejä käsittelevässä humanistiverkoston seminaarissa Oslossa. Lisäksi vierailtiin Norjan vastaavaa aikuistumiskoulutusta järjestävän tahon toimistolla. Ajatuksia päästiin vaihtamaan niin eri maiden aikuistumiskoulutuksen traditioista, leiriläisten ja uusien vapaaehtoisten tavoittamisesta, vapaaehtoisten viihtymisestä toiminnassa pitkäjänteisesti kuin hallinnon järjestelyistä. Vähemmän yllättäen muissa maissa on aika samoja haasteita kuin meilläkin. Protun suuri ja nuori vapaaehtoispohja, protukorut ja suomalainen kesäleiriperinne tekivät muihin seminaariosallistujiin vaikutuksen ja herättivät kiinnostusta Protun toiminnasta oppimista kohtaan.

Hallitus on käsitellyt jaostojen sekä toimiston hyvinvointikyselyt sekä hallinnon palautekyselyn, ja muotoilee tässä kuussa näiden pohjalta vuoden 2025 tavoitteet. Lisäksi on laadittu lista ja työnjako vuoden hankkeista sekä näiden välinen keskinäinen priorisointi. Hallitus aloittaa kaikkien jaostojen vuorottaisen kutsumisen vierailemaan hallituksen kokouksiin, jonka lisäksi käsiteltävien asioiden kannalta keskeiset muutkin jaostot ovat toki nekin edelleen kutsuttuja. Kaikille jaostoille ehdotetaan sopivaa vierailuaikaa lähiaikoina spostitse.

Hallitus oli keskustelemassa jaostolaispäivän työpajoissa 1.3. mm. vapaaehtoisten palkitsemisesta, Protun suurista linjoista sekä kasvupaineiden vaikutuksista vapaaehtoisten tehtävänkuviin ja motivaatioon. Työpajojen pointit etenee hallituksen pöydälle.

Kukka-Maaria Wessman aloittaa toimistolla palkattuna koulutus- ja vapaaehtoiskoordinaattorina 1.4. Kukkiksen työnkuvaan kuuluu tiimiläisten, heidän koulutuspolkunsa sekä koko vapaaehtoiskentän hyvinvoinnin tukeminen. Tervetuloa takaisin Kukkis!

Lopuksi hallitus haluaa yhdessä kiittää jokaista protua osallistumisesta toimintaan!

Hallinnon hommana on tukea KAIKKIA vapaaehtoisia kirjavissa Protun toimintaan liittyvissä haasteissa. Tietotekniikan loputon uudistaminen Sisyfoksen hengessä työllistää itse kutakin, mutta kunhan järjestelmät on saatu vähän tutummiksi vapautuu hallinnon resursseja valtavasti myös muiden tuikitärkeiden asioiden hoitamiseen Protu-yhteisön ilo ja vapaaehtoisten hyvinvointi on kaiken ydin. 

Loppukeväälle tässä kohtaa sovitut jäsenistölle avoimet hallituksen kokousajat (yleensä zoomissa ja/tai toimistolla):

23.3. klo 15-19
13.4. klo 15-19
15.5. klo 17-20

sekä yhdistyksen kevätkokous alustavasti la 3.5., josta tiedotetaan lisää lähempänä! Tervetuloa mukaan kaikki ❤ 

T. Alma (pj)

PS. Kaikissa hallitusta liippaavissa asioissa voi aina olla matalalla kynnyksellä yhteydessä toiminnanjohtaja@protu.fi.

Lue myös