TK003 Rekryt
Rekryjen terveiset
Protun rekrytointiryhmä eli me rekryt kokoamme jokaisen leiritiimin ja huolehdimme jälkirekrytoinnista sekä monista muista tiimiläisyyteen liittyvistä asioista. Rekryjen työ muuttuu merkittävästi verrattuna aiempiin kausiin tietosuojauudistuksen ja koulutusrakenteen muutoksen myötä, mutta toiminnan ydin pysyy silti samana.
Jotta pystymme kokoamaan mahdollisimman hyvät ja toimivat tiimit, täytyy meidän tutustua tiimiinhakijoihin ennen maaliskuussa tapahtuvia kokoamisia. Rekryt eivät enää käy koulutuksissa, vaan tiimiinhakijoihin tutustuminen tapahtuu haastatteluissa. Haastattelemme jokaisen tiimiinhakijan, mutta haastattelu ei vielä sido tiimiläisyyteen. Ohjaaja-roolilliset osallistuvat haastatteluun yksin, mutta apuohjaajat käyvät ryhmähaastattelun. Haastatteluissa pääset kertomaan itsestäsi tiimiläisenä sekä omista toiveistasi tiimin suhteen. Haastatteluista kerättävä materiaali koostuu ainoastaan asioista, joita itse kerrot rekrylle. Omat tietosi saat vanhaan tapaan itsellesi nähtäville pyytämällä niitä rekryiltä sähköpostitse!
Haastatteluja on Helsingissä, Tampereella ja etänä suomeksi sekä ruotsiksi. Lisäksi Oulussa, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa on tavoitteena pitää haastatteluja paikan päällä, mutta niiden toteutuminen varmistuu myöhemmin. Haastatteluihin ilmoittautuminen toimii ajanvarauskalentereiden kautta paikkakuntakohtaisesti. Valitse ensin omalle roolillesi tarkoitettu haastattelu, ja valitse sitten kalenterista itsellesi sopiva päivä ja aika. Täytä vielä omat tietosi ja halutessasi kerro, jos sinulla on jotain erityisiä toiveita haastattelulle. Näistä linkeistä pääset varaamaan aikasi:
- Etä: https://outlook.office365.com/book/RekrykeskusteluEta@protu.onmicrosoft.com/
- Helsinki: https://outlook.office365.com/book/RekrykeskusteluProtuntoimisto@protu.onmicrosoft.com/
- Tampere: https://outlook.office365.com/owa/calendar/RekrykeskusteluTampere@protu.onmicrosoft.com/bookings/
- Svenska: https://outlook.office365.com/owa/calendar/RekrykeskusteluSvenska@protu.onmicrosoft.com/bookings/
- Turku:
https://outlook.office365.com/owa/calendar/RekrykeskusteluTurku@protu.onmicrosoft.com/bookings/ - Lahti:
https://outlook.office365.com/owa/calendar/RekrykeskusteluLahti@protu.onmicrosoft.com/bookings/
Helsingissä ja etänä haastatteluaikoja on paljon, mutta muilla paikkakunnilla rajatummin, joten muista varata aikasi ajoissa.
Aikataulutoivelomake löytyy täältä: https://forms.office.com/e/byWLaqsWmV. Lomakkeen täyttämisen deadline on 9.3.
Jos et ole täyttänyt aikataulutoivelomaketta, sinua ei voida sijoittaa tiimiin. Lomake kannattaa siis täyttää heti oman simulaatiokoulutuksen jälkeen, jottei asia unohdu! Lomakkeen löydät myös Protuportaalin etusivulta kirjautuneena.
Tiimeistä pyritään tekemään mahdollisimman hyvin toimivia kokonaisuuksia, joissa jokaisella on tärkeä osa. Otamme kokoamisissa huomioon hakijoiden erilaiset vahvuudet ja toiveet. Ei ole olemassa yhtä tietynlaista hyvää tiimiläistä, koska myöskään yksikään hyvä tiimi ei ole täsmälleen samanlainen, ja kaikki tiimit tarvitsevat monenlaisia vahvuuksia. Ole siis rohkeasti oma itsesi, niin voimme tehdä parhaamme sinulle sopivan tiimin löytämiseksi! 🙂
On kuitenkin asioita, joita jokaiselta tiimiläiseltä edellytetään. Näitä ovat omalta tiimiläisrooliltaan vaadittavien koulutusten käyminen, aikataulutoivelomakkeen täyttäminen, ryhmätyötaidot, motivaatio, sitoutuminen ja vastuullisuus. Mikään sairaus tai vamma sen sijaan ei estä tiimiin pääsyä. Muista kuitenkin mainita rekrylle, jos on jotain, mitä meidän rekryjen kannattaisi tietää esimerkiksi leiripaikan suhteen! Asia kannattaa mainita myös aikataulutoivelomakkeessa, mutta muista, että aikataulutoivelomakkeeseen ei kannata merkitä terveystietoja. Meiltä rekryiltä voi myös matalalla kynnyksellä kysellä esimerkiksi tiimiin hakemiseen liittyvistä asioista.
Rekryt myös keräävät ja tiivistävät henkilökohtaiset tiimipalautteet. Niitä käytetään
haastattelumuistiinpanojen ja aikataulutoivelomakevastausten ohella materiaalina
kokoamisissa. Tiimipalautteita säilytetään kaksi vuotta, ja tietojen poisto tehdään aina
syksyisin. Koostetta omista tiimipalautteistaan voi pyytää sähköpostilla rekry@protu.fi. Myös rekryn muistiinpanot haastattelusta on mahdollista pyytää itselleen.
Haastattelumuistiinpanoja säilytetään kyseisen leirikauden loppuun ja nekin poistetaan
syksyisin.
Tiimitiedot julkaistaan kokoamisten jälkeen maaliskuun lopussa. Jokainen
aikataulutoivelomakkeen täyttänyt hakija saa silloin sähköpostin riippumatta siitä, pääsikö tiimiin vai ei. Tiimiinhakijoita on kuitenkin roolista riippuen enemmän kuin tiimipaikkoja, eikä kaikille aina löydetä omiin aikatauluihin ja toiveisiin sopivaa tiimiä. Joka vuosi mahtavia tiimiinhakijoita jää siis ilman tiimipaikkaa. Se ei kuitenkaan kerro mitään tiimiläisestä, vaan kyse on usein vain sattumasta. Koko kesän ajan tarvitaan myös hakijoita jälkirekryyn poisjättäytyneiden tiimiläisten tilalle. Jos siis et pääse maaliskuussa tiimiin, täytä jälkirekrytointilomake, niin sinulla on vielä hyvät mahdollisuudet päästä mukaan myöhemmin! Jos et jälkirekrytoinninkaan kautta saa tiimipaikkaa, olet seuraavana vuonna kertaaja, eli sinut priorisoidaan tiimejä kootessa. Muistathan mainita rekrylle, mikäli olet tänä vuonna kertaaja!
<3 – Protun rekrytointiryhmä
rekry@protu.fi
ig: protun_rekrytointiryhma