TK113 Protukulttuuri
Protukulttuuri
Arvioitu kesto: 7 min
Infoa Protusta
Tervetuloa protuleirien pariin! Käy alkuun lukemassa Infopläjäys Protusta, tiimistä ja leireistä, jos et vielä ole sitä lukaissut. Siellä kerrotaan Protusta yhdistyksenä ja tarpeellista perustietoa tiimistä ja leireistä. Tässä osiossa pääset perehtymään tarkemmin protukulttuuriin ja mitä protuleirit pitävät sisällään.
Protukulttuuri
Protukulttuurissa on olennaista, että keskustelutilanne on aina tasavertainen ja toisten mielipiteitä arvostava. Jokaisella on siis oikeus ilmaista omia mielipiteitään, mutta loukkamatta muita. Protukulttuurin kannalta ei ole oleellista, että kaikki protuleiriläiset jakaisivat samanlaisia mielenkiinnonkohteita tai ominaisuuksia vaan kaikki ovat yksilöitä, eikä ketään pidä syrjiä oman erilaisuutensa vuoksi. Keskustelussa saa sanoa ihan mitä vaan loukkaamatta kuitenkaan ketään. Myöskään vihapuhe tai rasismi eivät ole sallittuja.
Protukulttuurille on keskeistä että tiimiläiset saavat tukea muulta tiimiltä tai tukihenkilöltä, mikäli kohtaavat jotain, mikä tuntuu liialliselta itselle. Protukulttuuriin kuuluu myös se, että leirin aikana voidaan jakaa syviä henkilökohtaisia asioita itsestään, mutta vain jos leiriläiset itse sitä haluavat. Ei saa painostaa ketään kertomaan omista asioistaan. Kaikki on täysin vapaaehtoista.
Monien vanhojen protujen mielestä tietyt ohjelmat ja leikit voivat olla keskeinen osa protukulttuuria. Leiriä tehdään kuitenkin leiriläisiä varten, ei tiimiläisiä. Monien vanhojen ohjelmien ja leikkien mielekkyyttä on kyseenalaistettu Protun piirissä ja hyvistä syistä. Leiriläisten turvallisuuden tunne on kaikista tärkein ja menee aina kaikkien leikkien ja perinteiden edelle. Ketään ei siis saa painostaa menemään omalle epämukavuusalueelleen. Tämä koskee myös tiimiläisiä.
Osa protuista mieltää fyysisen läheisyyden tärkeäksi osaksi protukulttuuria, ja fyysistä läheisyyttä voi olla myös leireillä. Fyysinen läheisyys leirillä voi olla esimerkiksi läheisyyttä sisältäviä leikkejä, halaamista tai selkähierontaa. Läheisyyttä sisältävissä leikeissä saatetaan esimerkiksi sokkona tunnustella ja tunnistaa muiden leikkijöiden käsiä, seistä lähekkäin ringissä leikkijöiden kanssa ja mennä solmuun, piirtää toisten selkään, painia tai imitoida hellästi sormin sateen ropinaa toisen selkään laulun tahtiin. Kaikki läheisyys ja fyysinen kosketus Protussa on aina vapaaehtoista ja ei-seksuaalista, eikä siihen ole pakollista osallistua itse. Tämä koskee niin leiriläisiä kuin tiimiläisiäkin. Protuleireillä noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja järjestössä on nollatoleranssi syrjintään. Toisen koskettamiseen tulee aina olla lupa. Tiimiläisten tulee tunnistaa oma valta-asemansa suhteessa leiriläisiin ja huolehtia siitä, ettei painosta osallistumaan edes epäsuorasti.
Leirillä saattaa olla välillä joitakin läheisyyttä sisältäviä leikkejä tai muita ohjelmia, joissa on mukana fyysistä läheisyyttä tai koskettamista. Läheisyyttä sisältävistä ohjelmanumeroista voi aina jäädä pois ilman, että omaa valintaa pitää perustella kenellekään. Tämä koskee niin leiriläisiä kuin tiimiläisiäkin. Leirien suunnittelussa tulee ottaa etukäteen huomioon, että kaikki eivät osallistu fyysiseen läheisyyteen. Tärkeintä on, että jokaisella leirin osallistujalla on hyvä ja turvallinen olo. Tämä koskee sekä niitä, jotka eivät halua osallistua fyysiseen läheisyyteen että niitä, jotka haluavat.
Monet vanhat protut pitävät saunomista ja erityisesti yhteissaunaa tärkeänä protun perinteenä. Nykyään saunan tehtävän tulee olla ensisijaisesti peseytyminen. Kaikille taataan mahdollisuus peseytyä ja saunoa yksin tai sellaisten henkilöiden seurassa, jotka kokee turvallisiksi esimerkiksi sukupuoli-identiteettinsä kannalta. Lähtökohtaisesti tapahtumassa on kolme vuoroa: naisten, miesten ja kaikille avoin yhteisvuoro. Lisäksi voidaan järjestää muita vuoroja osallistujien toiveiden mukaan (esim. muunsukupuolisten vuoro, oma vuoro, hiljainen sauna). On tärkeää huolehtia, että tapahtumassa ei synny minkäänlaista painostusta sauna- tai peseytymisvuorolle osallistumiseksi.
Protussa kuuluu olla ulkona aina, kun säät sen sallivat. Ulkoilu on tärkeää erityisesti, kun on muuten oltu paljon sisällä paikallaan. Huonon sisäilman yms. syiden takia ulkoilu on erityisen tärkeää. Myös hyvästä hygieniasta muistuttaminen ja suihkun tärkeyden korostaminen on keskeistä erityisesti, kun on oltu kesällä paljon ulkona/liikuttu. Leikkiminen on myös tärkeä osa leiriä.
Protuleirin tavoitteet ja periaatteet
Tavoitteiden avulla varmistetaan, että vaikka toteutus protuleireillä on hyvin vapaa, onnistuvat kaikki leirit saavuttamaan samat päämäärät. Tavoitteiden tarkastelu ja huomioon ottaminen suunnitellessa ennen leiriä sekä leirillä varmistaa, että leiri on nimenomaan protuleiri.
Protun sivuilta (https://www.protu.fi/protuleirien-tavoitteet-paamaarat-ja-periaatteet/) sekä Ohjusten oppaasta (Protun nettisivu > Tiimiläisille > Ohjusten opas 2016 ) löytyvät kasvatuksen päämäärät ja periaatteet sekä tavoiteruusuke.
Ohjusten oppaan (2016) mukaan Protun kasvatuksen periaatteet ovat:
- Nuorten kunnioittaminen ja näiden omanarvontunnon vaaliminen
- Rohkaiseminen luovuuteen ja itsenäiseen ajatteluun
- Nuorten ohjaaminen ajattelemaan kriittisesti ja luovasti kaikista elämän kysymyksistä
- Sellaisen elämäntavan löytäminen, joka on mielekäs oman itsen ja toisten kannalta
- Demokraattisten periaatteiden soveltaminen
- Nuorten oman elämänkokemuksen huomioonottaminen
- Motivointi ja kannustaminen tarttumaan vaikeisiinkin eettisiin ongelmiin
Protun Ohjusten oppaan (2016) mukaan protukasvatuksen päämäärät ovat:
- Yksilön oman kehityksen tukeminen ja itsensä hyväksyvä yksilö
- Eettinen suhtautuminen muihin ja muiden elämän kohentaminen
- Oikeudenmukaisten ja demokraattisten yhteisöjen luominen
- Luonnon kunnioittaminen ja ympäristön suojeleminen
- Rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja toisista välittämiseen perustuvan maailman rakentaminen
Perustietoa leiristä ja ohjelmista
Leiri kestää tyypillisesti sunnuntaista sunnuntaihin ja ensimmäinen leiripäivä on tarkoitettu tutustumiselle ja viimeinen loppujuhlalle. Teemapäiviä jää siis kuusi, joten teemojen painotusta ja yhdistelyä täytyy miettiä. Kaikki lapuille kirjoitetut teemat tulee sisällyttää viikkorunkoon, mutta niihin käytettyä aikaa voi muokata osallistujien kiinnostuksen mukaan.
Protulla on myös käytössä ideavarasto (https://ideavarasto.protu.fi/), josta löytyy teemoittain erilaisia ohjelmia, ideoita ja käsittelytapoja. Ideavarastoon on jokaisella jäsenellä pääsy ja oikeus luoda ohjelmia sinne.
Lisää tietoa leiriteemoista ja niiden tavoitteista tulee myöhemmissä osioissa. Voit käydä tutustumassa leiriteemoihin myös protun sivuilta: LINKKI TEEMOIHIN
Ruokailu Protussa
Protu tarjoaa ruokaa leireillä, koulutuksissa ja muissa tapahtumissa. Leirillä syödään aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Leirin viimeisenä päivänä syödään aamupala ja sen lisäksi loppulounas yhdessä loppujuhlaan kutsuttujen läheisten kanssa.
Leirien ja koulutusten ruokalista riippuu kokista ja paikan keittiöstä. Kokki huomioi ruokavaliot ja allergiat, jotka olet ilmoittanut Protun sivuilla. Jos toivot, että kokki on etukäteen sinuun yhteydessä ruokavalioista tai allergioista, voit kirjoittaa myös tämän ruokavaliotietoihisi. Voit kirjoittaa myös, mikäli et voi syödä joitain ruoka-aineita niiden koostumuksen takia tai jokin ruoka-aine on muuten sinulle niin vastenmielinen, ettet voi syödä sitä.
Leireillä ruoka on lähtökohtaisesti lakto-ovo-vegetaarista (kasvisruokapohjaista, mutta voivat sisältää maitotuotteita ja munia). Erikoisruokavaliot (esim. vegaaninen, gluteeniton, laktoositon, lihaa sisältävä sekaruoka) voi ilmoittaa ilman erilllistä perustelua omissa käyttäjätiedoissaan tai leiri-ilmoittautumisen yhteydessä.
Ruokailun paikka riippuu leiripaikasta. Ruokailu voidaan järjestää erillisessä ruokasalissa. Joissain leiripaikoissa ei ole erillistä ruokasalia, vaan oleskelutilaan nostetaan pöydät, joiden ääressä syödään.
Ensimmäisen ruokailun yhteydessä kokki esittelee itsensä ja kertoo ruoasta sekä tiskaamiskäytännöistä. Kokki laittaa ruoan tarjolle, ja ruoka otetaan itse tarjoiluastioista. Kokit merkitsevät, mitä ruoka sisältää.
Ruokailun jälkeen astiat viedään keittiöön itse. Astiat esipestään itse kokin ohjeiden mukaan, ja laitetaan sen jälkeen niille varattuihin telineisiin. Juomalaseja ja mukeja ei tarvitse tiskata joka käyttökerran jälkeen. Sen sijaan omaan juomalasiin ja mukiin laitetaan teippi, jossa on oma nimi. Lasit laitetaan niille varattuun paikkaan ruokasalissa. Kokki kertoo, mihin lasit laitetaan.
Leikit
Leikillä on tärkeä rooli leirillä. Ylipäätänsä se, että ryhmä leikkii, nauraa, pelleilee ja eläytyy, ryhmäyttää ja vapauttaa tunnelmaa ja mahdollistaa leirin onnistumisen. Leikin tulee olla kuitenkin aina niin fyysisesti kuin henkisestikin kaikille turvallinen. Leikkejä on erilaisia. Leikkimällä voidaan purkaa energiaa (riehumis- ja liikuntaleikit), rauhoittua ja tunnelmoida (iltaleikit, läheisyysleikit), sysätä ajatukset seuraavaan teemaan tai keskusteluun (teemaan liittyvät leikit) tai ihan vaan viettää aikaa ja luoda inside-juttuja (pokanpitoleikit, Mafioso jne.).
Leikkimisen teoriaa käydään läpi osiossa Leikkimisen teoria (Ohjelman suunnittelu ja veto).
Keskustelut ja ohjelmat
Leireillä on leikkien lisäksi myös keskusteluja ja muuta ohjelmaa, jotka on mietitty teemojen ja tavoitteiden pohjalta. Ohjelmanvetäjällä on rooli niiden onnistumisessa sekä erilaisella toiminnalla voidaan luoda keskusteluun/ohjelmaan erilaisia tunnelmia, rakenteita ja valtasuhteita. Vetotyylejä on yhtä monta kuin vetäjiäkin. Vetotapoja ja -tyylejä sekä keskustelunvedon teoriaa käydään läpi muissa teoriaosuuksissa. Ohjelmien suunnittelusta ja tavoitelähtöisestä suunnittelusta on myös erilliset osiot.
Palautekulttuuri
Tiimiläisten on hyvä antaa toisilleen palautetta ensitapaamisesta asti, jotta opitaan sanomaan avoimesti kaikki tarpeellinen ja tuntemaan tiimiläisten tavat antaa ja saada palautetta. Palautetta on hyvä antaa kaikissa tiimityöskentelyn vaiheissa, sekä tiimikoulutuksessa, tiimitapaamisissa, leirin aikana, että leirin jälkeen.
Tiimin toimintaa kokonaisuutena kannattaa myös analysoida. Välitön kannustava palaute on tärkeää. Vaikeiden asioiden ilmaisemistapaa ja -paikkaa kannattaa harkita tarkkaan, jotta sen vastaanottaminen helpottuisi. Vakavaan leiriä hajottavaan toimintaan pitää toki puuttua heti, mieluiten ei kuitenkaan leiriläisten edessä.
Palautteen antamisen on tarkoitus olla rakentavaa, sen tulisi edistää kehitystä tiimiläisenä ja vetäjänä.
Jaksaminen ja voimavarat
Koko leiriprosessi leirin suunnitteluineen, valmisteluineen ja vetämisineen voi olla raskas taakka. Varsinkin jos leirin valmistelun suhteen on kiire ja elämässä on muitakin kiireitä kuin leirin suunnittelu. Jaksamisesta ja voimavaroista on oma osio, mutta voit pohtia, kuinka edistät jaksamistasi etenkin jos asiat ovat uusia. Kuinka pidät itsestäsi huolta?
Uutena ohjaajana tai apuohjaajana voi olla jännittävää, mutta se on myös opettavaista ja antaa paljon. Muista, että sinulla on tiimi tukena ja saat apua myös Protun tukihenkilöiltä. Muista kysyä rohkeasti!
Pohdi
- Miltä tuntuu lähteä vetämään leiriä?
- Pelottaako, jännittääkö, onko hauskaa jne?
- Minkälaisia odotuksia on leirin suhteen?
- Miksi päädyit protulle tiimiläiseksi?
- Mietityttääkö jokin asia?