TK121 Yhteistyö tiimissä ja ryhmäytyminen

Yhteistyö tiimissä ja ryhmäytyminen

Yhteistyö tiimissä

Tiimissä työskennellään kuuden muun tiimiläisen kanssa, joilla kaikilla on erilainen käsitys siitä, miltä leiri voisi näyttää. Kaikilla tiimiläisillä on omat vahvuutensa, vetotyylit, lempiohjelmat ja motivaatiot. Leiriä suunnitellessa tulisi kuitenkin kuulla kaikkia, mikä voi olla vaikeaa seitsemän eri kokemustaustasta tulevan tiimiläisen kesken. Uutena tiimiläisenä saattaa käydä helposti niin, että tulee vanhempien tiimiläisten näkemyksien ja ideoiden jyräämiksi, eikä saakaan omaa ääntään kuuluviin.

Leiriä suunnitellessa lähtökohtaisesti jokaisen ääni on yhtä arvokas. Niinpä kaikkien ideat tulisi kuunnella, ja välillä ne ovat ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi päivärunkoa suunnitellessa aikatauluun jääneen aukon täyttämiseen saattaa olla useita eri ideoita, joista vain yksi voi lopulta päätyä lopulliseen suunnitelmaan. Voi siis olla vaikeaa saada kaikki tuntemaan itsensä kuulluksi.

On usein hyödyllistä keskustella ideoista avoimesti ja todella toista kuunnellen. Leirillä joutuu tekemään välillä kompromisseja, ja siihen pitää tottua, eikä jokaista lempiohjelmaasi voida välttämättä vetää leirillä. Tuo kuitenkin ideasi ja näkemyksesi rohkeasti esille, sillä monesti se voi olla juuri se sopiva ratkaisu teidän leirille. Omista ajatuksistaan ei kannata liian helposti päästää irti, sillä muuten ei välttämättä saakaan tasapuolisesti omia aivotuksiaan toteutettua.

Myös yksi palanen, joka pitää olla kohdallaan tasavertaista tiimityöskentelyä varten on terveellinen palautekulttuuri. Kun toisten ideoista ja toiminnasta annettava palaute on joko positiivista tai asiallisesti rakentavaa, eikä suoraan tyrmäävää tai muuten epäasiallista, on jokaisen helpompi esittää ajatuksiaan. Palautekulttuurista, sen tärkeydestä ja käytännön toteutuksesta lisää myöhemmin tässä osiossa.

Tiimin ryhmäytyminen

Tiimin hyvä ryhmäytyminen on leirin onnistumisen kannalta äärettömän tärkeää. Ryhmäytyneessä tiimissä kaikki luottavat toisiinsa, kaikilla on turvallista ja yhteistyö toimii. Tiimin sisäinen ryhmäytyminen näkyy myös ulospäin ja vaikuttaa leirin yleiseen tunnelmaan. Hyvin ryhmäytynyt ja avoimen keskustelukulttuurin omaava tiimi pystyy helpommin luomaan avointa tunnelmaa myös leiriläisille sekä tukemaan leiriläisten keskinäistä ryhmäytymistä. 

Keinoja ja huomioita tiimin onnistuneeseen ryhmäytymiseen:

  • Ennen leiriä:
    • Yhteyden ottaminen tiimiin mahdollisimman nopeasti sekä yhteisellä viestintäkanavalla esittäytyminen.
    • Tiimiläisille -sivulta löytyy nimenomaan tiimin tutustumista tukemaan luotuja apukysymyksiä. Tiimin on hyvä käydä niitä läpi esimerkiksi yhteisessä tiimitapaamisessa ennen leiriä.
    • Tiimikoulutukseen osallistuminen! Siellä paitsi opitaan lisää tiimiläisyyteen liittyvistä käytännöistä, myös päästään kunnolla viettämään aikaa oman tiimin kanssa.
    • (Ainakin) yksi tiimitapaaminen ennen leiriä, johon mahdollisimman moni pääsisi paikan päälle.
    • Avoimen kommunikaation ylläpitäminen kaikesta mahdollisesta, myös omasta jaksamisesta, motivaatiosta ja mahdollisuudesta panostaa koulutukseen. Jos ei osaa jotain tai jaksaminen on vähissä, on siitä kerrottava muulle tiimille. Avun pyytäminen ja epävarmuuskiensa näyttäminen luo myös luottamusta tiimiläisten välille.
    • Tarpeeksi useat fiiliskierrokset aina suunnittelun ja yhteisen olemisen lomassa.
    • Ohjelmien suunnittelu yhdessä. Se tekee suunnittelemisesta mukavampaa, tuottaa moninäkökulmaisempia ohjelmia ja ryhmäyttää.
  • Leirin aikana:
    • Aktiivinen ja avoin kommunikaatio kaikesta mahdollisesta, esim whatsapp-ryhmän kautta
    • Kuulumisten kysely pitkin päivää
    • Fiilisringit iltapalaverien alkuun
    • Tietoinen tunnelman luominen: vitsailu, ihmisten lähestyminen muissakin kuin ohjelmaan ja käytännönasioihin liittyvissä asioissa
    • Ohjelman vetäminen yhdessä
    • Toisten ohjelmiin osallistuminen
  • Yleisesti
    • Innostavuus ja innostuminen muiden jutuista
    • Asioiden sanoittaminen: hyvien ja huonojen. Vaikka asialle ei voisi tehdä mitään, sen ääneen ilmaiseminen/siitä puhuminen parantaa tunnelmaa.
    • Ole luotettava ja vastuullinen: tee se, minkä sanot tekeväsi ja kommunikoi aktiivisesti 
    • Kaikki ovat vastuussa sekä itsestään että toisistaan: ollaan yhdessä tiimi
    • Aktiivinen kuulumisten kysyminen ja avun tarjoaminen oman jaksamisen puitteissa

Tiimin tutustuminen

Tiimin tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa enemmän kuin mitä ehdoton minimi vaatii, sillä tämä tukee tiimin toimintaa ennen leiriä, leirin aikana sekä sen jälkeen. Tiimin keskinäistä ryhmäytymistä voi edistää mm. 

  • tutustumiskierroksilla
  • fiilisringeillä
  • tutustumisleikeillä
  • avoimeen kommunikaatioon panostamalla
  • luomalla innostavaa tunnelmaa
  • heittämällä läppää
  • käyttämällä aikaa muuhunkin kuin “pakollisiin” tehtävien jakoihin
  • yhdessä suunnittelemalla
  • aktiivisella kuulumisen kyselemisellä.

Tutustumisen aloittaminen ja sen edistäminen on kaikkien tiimiläisten vastuulla. 

Erilaisilla ryhmäkokoonpanoilla voi vaikuttaa ryhmäytymiseen: joidenkin on helpompi osallistua isommissa ryhmissä ja toisten taas pienemmissä. Ryhmien etukäteen jakaminen voi olla jossain kohtaa tarkoituksenmukaista. Erilaiset ryhmäkoot ja -kokoonpanot kannattaa huomioida myös erilaisiin tavoitteisiin pääsemisen välineenä. 

Ryhmäytyminen tiimin sisällä ja koko leiriporukan kesken eroavat mm. seuraavasti:

  • Tiimi on pienempi yksikkö, joten ryhmäytymisen vaiheet tapahtuvat nopeammin kuin isossa, koko leirin kattavassa porukassa. 
  • Tiimissä ryhmäytyminen on jokaisen tiimiläisen vastuulla ja jokainen tiimiläinen tiedostaa oman vaikutuksensa tiimin keskinäiseen dynamiikkaan. Leirillä leiriläiset eivät itse välttämättä aktiivisesti edistä ryhmäytymistä, mahdollisesti jopa päinvastoin.

Miten edistää hyvää kommunikaatiota tiimin kesken?

Näin edistät hyvää kommunikaatiota:

  • Keskustele tiimin kanssa siitä, mistä asioista, kuinka usein ja miten haluatte keskustella
  • Luo hyväksyvää, avointa ja mokaamisvapaata ilmapiiriä
  • Tuo matalalla kynnyksellä esiin ne asiat, mitkä eivät toimi, luovat epävarmuutta tai ovat epäselviä
  • Kuuntele ja pyri ymmärtämään myös omasta näkökannastasi poikkeavia näkemyksiä
  • Opettele antamaan ja vastaanottamaan palautetta
  • Pyri muodostamaan yhteys erikseen jokaiseen tiimiläiseen myös tiimin yhteisten miittien ulkopuolella