TK461 Ohjelman suunnittelu
Ohjelman suunnittelu tavoitelähtöisesti (syventävä)
Tavoitteet:
- syventää ymmärrystä tavoiteruusukkeesta eräänä välineenä Protun tavoitteiden ymmärtämiseksi
- Muistuttaa tavoitteellisuuden olemassaolosta ja merkityksestä
- Hahmottaa tavoitteiden merkitys onnistuneen ohjelman kannalta
- Saada varmuutta ja kannustusta tavoitteellisessa suunnittelussa
Sisällöt:
- tavoiteruusuke
- omien kokemusten vertaaminen
- kuinka kehittyä tavoitteellisessa suunnittelussa ja kuinka auttaa uusia tiimiläisiä hyödyntämään tavoitteita leirin suunnittelussa
Kertaus tavoitteellisen suunnittelun merkityksestä
Leirin tavoitteet ja päivä- ja ohjelmakohtaiset tavoitteet varmistavat sen, että leiristä todella tulee protuleiri ja leiriläiset saavat unohtumattoman kokemuksen. Ilman tavoitteita leiriä vedetään ilman päämäärää, onnistumista on vaikea arvioida sekä tavoitteiden puuttuminen vaikuttaa negatiivisesti kaikkeen ryhmäytymisestä siihen tunteeseen, että leiriläinen todella saa leiristä jotain irti.
Leirin ja ohjelmien suunnittelussa on hyvä pitää mielessä leirin tavoitteet ja teemojen tavoitteet. Tiimi voi halutessaan lisätä teemojen tavoitteiden ulkopuolelta omia tavoitteita, niin sanottuja ala-tavoitteita, mutta ne eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa järjestön asettamien tavoitteiden kanssa. Jokainen päivä tuleekin suunnitella niin, että se palvelee koko leirin yhteisiä tavoitteita, ja vastaavasti jokaisen yksittäisen ohjelmanumeron tulee palvella koko päivän tavoitteita tai ainakin jotain niistä.
Kaikelle leirillä toteutettavalle ohjelmalle tulisi määritellä tavoite, joka puolestaan palvelee ”korkeamman tason” tavoitteita. Kun leiriohjelma suunnitellaan näin, muodostuu leiristä toivottavasti mielekäs kokonaisuus erillisistä palasista kokoon kursitun sillisalaatin sijaan. Pitää kuitenkin muistaa, että yksittäinen ohjelmanumero harvoin voi toteuttaa kaikkia tavoitteita yhtä aikaa. Päivärungon suunnittelussa oleellista onkin miettiä ohjelmanumeroiden muodostamaa kokonaisuutta ja päivän tasapainoisuutta. Jotkut ohjelmanumerot voivat teemalle asetettujen tavoitteiden sijasta toteuttaa myös esimerkiksi ryhmäytymiseen ja yhteishengen luomiseen liittyviä tavoitteita. Hienoa on tietysti, jos ohjelma voi samalla liittyä myös käsiteltävän teeman tavoitteisiin.
Tavoitteellisesta suunnittelusta on leirillä paljon konkreettista hyötyä. Jos esimerkiksi ohjelmaan täytyy tehdä pikaisia muutoksia kesken leiriviikon, vaikka korvata yksi ohjelmanumero toisella, on paljon helpompaa lähteä liikkeelle valmiiksi mietityistä tavoitteista kuin kokonaan puhtaalta pöydältä. Kun suunnittelet ohjelmallesi tavoitteet, voit suoraan seurata sen onnistumista. Ohjelma, joka pääsee tavoitteisiinsa, on aina onnistunut, vaikkei veto olisikaan välttämättä nappisuoritus.
Tavoiteruusukkeen kertaus
Kuvion uloimmalla, eväitä elämään -kehällä on listattu leirin tavoitteet. Sisemmälle kehälle on listattu leirin välineet eli tiimin työkaluja leirin tavoitteiden saavuttamiseen. Kuvion keskellä on koko leiritoiminnan ydin, utelias pohdinta.
Mikäli tavoite sijaitsee ruusukkeen alaosassa, toteutuu se pääosin leirillä, kun taas ylhäällä sijaitseva tavoite toteutuu myös leirin ulkopuolella. Vaaka-akselilla vasemmalle sijoittuvat tavoitteet liittyvät pääosin kokemuksiin ja tuntemuksiin, kun taas oikealla sijaitsevat tavoitteet tukevat ajatusten kehittymistä.

Tavoitteelliseen suunnitteluun syventäminen
Tavoitteellinen suunnittelu kehittyy kokemuksen myötä ja tavoitteiden hyödyntäminen helpottuu kokemuksella. Vaikka tavoitteiden hyödyntäminen ja keksiminen voi tuntua joskus puuduttavalta, on leirin suunnittelu ja toteuttaminen huomattavasti helpompaa ja antoisampaa tavoitteellisen suunnittelun avulla. Sen lisäksi leirinvetokokemuksen kasvaessa, tavoitteiden saavuttamisen kautta arvioitu vetotapa kehittää vetäjää itseään omassa vetotyylissään.
Etenkin uusilla tiimiläisillä voi olla hankaluuksia muistaa tavoitteet ja niiden hyödyntäminen, joten heitä on syytä kannustaa tavoitteiden pohjalta suunnitteluun. Hyvä tapa on luoda yhteinen tiedosto/taulukko, jossa näkyy leirin tavoitteet, tiimin tavoitteet, sekä teemojen eli päiväkohtaiset tavoitteet. Ohjelmarunkoa suunnitellessa kannattaa varata heti tilaa ohjelmien tavoitteille, jolloin jokaisen on helpompi lähestyä suunnittelua tavoitteiden pohjalta. Ne ketkä suunnittelevat päivälle ohjelmaa, näkevät heti teeman tavoitteet, joiden pohjalta lähteä täyttämään ohjelmia ja niiden tavoitteita runkoon. Alusta asti selkeät tavoitteet ja yhdessä sovittu suunnittelutapa helpottaa ja edistää tavoitteellista suunnittelua tiimin kesken. Vastaavasti epäselkeästi ilmaistut tavoitteet ja ristiriitaiset tavoitteet tiimissä haittaavat tavoitteellista suunnittelua ja ohjelmanvetoa.
Henkilökohtaiset tavoitteet
Kokemuksen myötä myös omat henkilökohtaiset tavoitteet voivat muuttua ja ne auttavatkin kehittymään tiimiläisenä ja vetäjänä. Henkilökohtaiset tavoitteet eivät kuitenkaan ole välttämättömiä, mutta niiden avulla voit kokeneena tiimiläisenä halutessasi haastaa itseäsi ja kehittyä. Henkilökohtaiset tavoitteet voivat olla esimerkiksi tällaisia:
- Haluan kehittyä keskustelun vetäjänä isossa ryhmässä
- Pyrin viettämään enemmän aikaa leiriläisten kanssa
- Haluan kokeilla uutta vetotapaa jo aikaisemmin vetämässäni ohjelmassani
- Haluan oppia uusilta tiimiläisiltä, jonkun uuden tavan vetää ryhmäyttävä leikki
- Kiinnitän enemmän huomiota siihen, että kaikki pääsevät ääneen tiimissä
- Haluan oppia ottamaan aikaa myös itselleni leirin keskellä
Lisäksi onnistuneen leirin vetäminen vaatii sen, että tiimillä on yhteinen näkemys siitä, mihin leirillä pyritään. Jotta yhteinen näkemys saataisiin aikaan, tulee jokaisen tiimiläisen pohtia, mihin itse pyrkii. Viimeistään leiriohjelman suunnittelua aloittaessa jokaiselle tiimiläiselle pitäisi olla selvää, mitä itse on leiriltä hakemassa (Miksi olen vetämässä leiriä? Mitä odotan leiriltä?). Henkilökohtaisista tavoitteista keskusteleminen koko tiimin kesken on tärkeää, jotta osataan rakentaa kaikkia tiimiläisiä miellyttävä leiriviikko ja vältytään mahdollisilta ristiriidoilta myöhemmin.
Pohdi aiempia leirejäsi:
- Miten Protun tavoitteet ovat näkyneet aiemmalla leirilläni/aiemmilla leireilläni?
- Millaisia tiimikohtaisia tavoitteita leiritiimi on asettanut?
- Millaisia henkilökohtaisia tavoitteita olen itse asettanut?
- Miten asetetut tavoitteet ovat toteutuneet?
Pohdi kysymyksiä:
- Mitkä asiat leirin suunnittelussa edistävät tavoitteellisuutta? Entä toteutuksessa? Mitkä haittaavat sitä?
- Miten tavoitteiden asettamisessa ja toteuttamisessa voi kehittyä tiimiläisenä?
Näihin kysymyksiin pääset vastaamaan itsearvioinnissa!