Protukesä päätökseen – Leirit antoivat äänen yli 1000 nuorelle
Tiedotteet / 12.8.2025Vuoden 2025 protuleirikesä on tullut päätökseen! Leirit keräsivät yhteensä yli 1000 nuorta 18 maakunnasta ja myös ulkomailta pohtimaan omaa elämää ja ympäröivää maailmaa 58 leirille eri puolilla Suomea.
Vapaaehtoisvoimin järjestetyt leirit saivat edellisten vuosien tapaan lähes yksinomaan erinomaista palautetta. Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS-luku oli leiriläisillä 84 ja huoltajille 89. Leiriläisten antamien kouluarvosanojen keskiarvo leirille oli 9,4.
Uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumattoman protuleirin tavoitteena on kohdata nuoret tasavertaisina yksilöinä ja voimistaa heidän omaa ääntänsä. Palautetta antaneista nuorista 73 % koki, että leiri vahvisti heidän keskustelu- ja argumentointitaitojaan. Lisäksi 68 % kertoi leirin vahvistaneen tunnetta siitä, että he ovat arvokkaita sellaisina kuin ovat. Vastaajista 67 % koki, että leiri lisäsi itsevarmuutta itsenäiseen ajatteluun ja omien valintojen tekemiseen.
Palautekyselyihin on tähän mennessä vastannut 578 leiriläistä ja 493 huoltajaa.
Leirikesä huipentui lauantaina 9.8. Helsingissä järjestettyyn Puistotapahtumaan, joka keräsi paikalle 1100 leiriläistä ja tiimiläistä kesäisen hauskanpidon ja protumaisen ohjelman äärelle. Puistotapahtuman yhteydessä järjestettiin näyttävä flashmob Kampin Narinkkatorilla sekä protutaustaisia muusikoita esittelevä Protut lavalla -musiikkitapahtuma Pasilan veturitalleilla.
Vuosittain noin kolmasosa leiriläisistä jatkaa vapaaehtoistoimijana Protussa ja hakeutuu vetäjäksi seuraavan kesän leireille. Haku kesän 2026 leirinvetäjäksi käynnistyy myöhemmin tänä syksynä.
Tavoitteena lisää leirejä kesälle 2026 – lahjoittamalla tuet nuorten itsenäistä ajattelua ja toimijuutta!
Protuleireille on ollut pitkään paljon enemmän kysyntää, kuin mitä leirejä on pystytty vapaaehtoisvoimin ja maltillisen julkisen tuen avulla järjestämään. Prometheus-leirin tuki ry:llä on käynnissä #ProtuAntaaÄänen-keräys, jonka tavoitteena on kerätä 10 000 euroa leiritoiminnan hyväksi.
– Protuleirien tulevaisuus riippuu vapaaehtoisista tekijöistä. Lahjoituksellasi voimme tukea vapaaehtoisia ja laskea osallistumisen kynnystä alentamalla koulutusmaksuja tai kasvattamalla palkkioita. Rakennetaan yhdessä maailmaa, joka rohkaisee nuoria kriittiseen ajatteluun ja aktiiviseen toimijuuteen, Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Alma Koivisto sanoo.