TK422 Yhteistyö tiimissä ja ryhmäytyminen

Yhteistyö tiimissä ja ryhmäytyminen (syventävä)

Yhteistyö tiimissä

Tiimissä työskennellään kuuden muun tiimiläisen kanssa, joilla kaikilla on erilainen käsitys siitä, miltä leiri voisi näyttää. Kaikilla tiimiläisillä on omat vahvuutensa, vetotyylit, lempiohjelmat ja motivaatiot. Leiriä suunnitellessa tulisi kuitenkin kuulla kaikkia, mikä voi olla vaikeaa seitsemän eri kokemustaustasta tulevan tiimiläisen kesken. Vanhana tiimiläisenä pitää kiinnittää huomiota siihen, että kaikki saavat äänensä kuuluviin, erityisesti uudet tiimiläiset. Miten siis pitää huoli siitä, että kaikki tulevat tasapuolisesti kuulluksi kokemuksestaan tai muusta asemastaan huolimatta?

Leiriä suunnitellessa lähtökohtaisesti jokaisen ääni on yhtä arvokas. Niinpä kaikkien ideat tulisi kuunnella, ja välillä ne ovat ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi päivärunkoa suunnitellessa aikatauluun jääneen aukon täyttämiseen saattaa olla useita eri ideoita, joista vain yksi voi lopulta päätyä lopulliseen suunnitelmaan. Voi siis olla vaikeaa saada kaikki tuntemaan itsensä kuulluksi.

Vanhana tiimiläisenä on tärkeää saada uudet tuntemaan, että heidän ideansa ovat arvokkaita ja tuntevat itsensä kuulluksi. Tätä voi tehdä esimerkiksi tarttumalla heidän ideoihin ja viemällä niitä eteenpäin. Näin uusi ja mahdollisesti ajatuksistaan epävarma uusi tiimiläinen saa vahvistusta itseluottamukseensa, ja sinäkin saat jotain omaa leirille. 

Välillä joltain tiimiläiseltä saattaa tulla idea, joka syystä tai toisesta ei vaan ole toteutuskelpoinen. Ehkä idea vaatii liikaa valmistelua, on tarkoituksetta loukkaava, ei täytä mitään tavoitteita, tai on muuten vaan täysin typerä. Saattaa tulla hinku vain suoraan torjua idea, mutta on tärkeää silti pitää huoli avoimesta ilmapiiristä ja siitä, ettei kenellekään tule täysin sivuutettu olo. Tätä voi välttää esimerkiksi selittämällä, ihan vaikka tavoitelähtöisesti, miksi idea ei toimisi.

On usein hyödyllistä keskustella ideoista avoimesti ja todella toista kuunnellen. Leirillä joutuu tekemään välillä kompromisseja, ja siihen pitää tottua, eikä jokaista lempiohjelmaasi voida välttämättä vetää leirillä. Ei voi etukäteen tietää, mistä jonkun ideat ja mielipiteet kumpuavat. Yleisesti ideoiden sivuuttaminen keskustelematta aiheesta tarkemmin ei oikein hyödytä ketään.

Myös yksi palanen, joka pitää olla kohdallaan tasavertaista tiimityöskentelyä varten on terveellinen palautekulttuuri. Kun toisten ideoista ja toiminnasta annettava palaute on joko positiivista tai asiallisesti rakentavaa, eikä suoraan tyrmäävää tai muuten epäasiallista, on jokaisen helpompi esittää ajatuksiaan. Palautekulttuurista, sen tärkeydestä ja käytännön toteutuksesta lisää myöhemmin tässä osiossa.

Roolit tiimissä

Leiritiimissä on useita eri rooleja, mistä ohjusroolit (esim. UVA, UO) ovat vain yksi esimerkki. Näiden lisäksi tiimin dynamiikan hakiessa muotoaan jokainen tiimiläinen ottaa tietynlaista roolia tiimissä. Osa rooleista voi olla virallisia eli yhdessä sovittuja tai ennalta määrättyjä (esim. ohjaajan rooli on viime kädessä olla vastuussa leirin suunnittelun onnistumisesta sekä talous- ja turvallisuusvastuista, kun taas kuka tahansa porukasta voi sovitusti toimia projektin organisoijana tai muistuttelijana), kun taas osa rooleista on epävirallisia (esim. ryhmäyttäjä, johtaja, työmyyrä, tunnelman keventäjä, kyseenalaistaja, sovittelija, auttaja). Roolin muodostumiseen vaikuttaa toisten ryhmän jäsenten roolien lisäksi mm. tiimiläisen oma kokemus ja luonteenpiirteet.

Jokaisella roolilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ryhmän työskentelyssä, joiden tiedostaminen ja hyödyntäminen tekee tiimin työskentelystä mielekkäämpää. Syventävää materiaalia rooleista ryhmissä ja ohjaajan roolista ja vastuusta ryhmän ohjaamisessa voi lukea seuraavista lähteistä:

Tiimin ryhmäytyminen

On tärkeää tiedostaa, että tiimin sisäinen ryhmäytyminen näkyy myös ulospäin ja vaikuttaa leirin yleiseen tunnelmaan. Hyvin ryhmäytynyt ja avoimen keskustelukulttuurin omaava tiimi pystyy helpommin luomaan avointa tunnelmaa myös leiriläisille sekä tukemaan leiriläisten keskinäistä ryhmäytymistä. 

Oikeaa tai väärää tapaa tutustua tai ryhmäytyä ei ole olemassa! Erilaisia työkaluja kannattaa siis käyttää mahdollisimman monipuolisesti. Ryhmäyttäminen on asia, jonka oppimisessa ei koskaan ole valmis, joten aina voi oppia ja omaksua uudenlaisia tapoja sekä erilaisia työkaluja!

Keinoja ja huomioita tiimin onnistuneeseen ryhmäytymiseen:

  • Ennen leiriä:
    • Yhteyden ottaminen tiimiin mahdollisimman nopeasti
    • Esittäytymiskierros heti alkuun
      • Perustietojen lisäksi myös jotain hauskaa + ylimääräistä – jos olisit huonekalu/eläin/maamerkki/mitäikinä
      • Oman tiimiläisenäolon reflektointi + haluaako suunnitella yksin/jonkun kanssa, miten toivoo tiimiläisten osallistuvan omiin ohjelmiin, millainen toimija yleisesti on leirillä
    • Tiimiläisille -sivulta löytyvien tutustumiskysymysten läpikäynti tutustumisvaiheessa
    • Tiimikoulutukseen osallistuminen
    • (Ainakin) Yksi tiimitapaaminen ennen leiriä, johon mahdollisimman moni pääsisi paikan päälle
    • Avoin kommunikaatio kaikesta mahdollisesta, myös omasta jaksamisesta, motivaatiosta ja mahdollisuudesta panostaa koulutukseen
      • Kerro, jos et osaa jotain
    • Tarpeeksi useat fiiliskierrokset aina suunnittelun ja yhteisen olemisen lomassa
    • Sen korostaminen että saa mokata, saa kysyä, saa ihmetellä porukalla ja sellainen “yhdessä keksimme ratkaisuja”-tiimihengen luominen oman esimerkin kautta
    • Vanhat ja kokeneet tiimiläiset näyttävät esimerkkiä toiminnallaan
    • Ohjelmien suunnittelu yhdessä
  • Leirin aikana:
    • Aktiivinen ja avoin kommunikaatio kaikesta mahdollisesta, esim whatsapp-ryhmän kautta
    • Kuulumisten kysely pitkin päivää
    • Fiilisringit iltapalaverien alkuun
    • Tietoinen tunnelman luominen: vitsailu, ihmisten lähestyminen muissakin kuin ohjelmaan ja käytännönasioihin liittyvissä asioissa
    • Ohjelman vetäminen yhdessä
    • Toisten ohjelmiin osallistuminen
  • Yleisesti
    • Innostavuus ja innostuminen muiden jutuista
    • Asioiden sanoittaminen: hyvien ja huonojen. Vaikka asialle ei voisi tehdä mitään, sen ääneen ilmaiseminen/siitä puhuminen parantaa tunnelmaa.
    • Ole luotettava ja vastuullinen: tee se, minkä sanot tekeväsi ja kommunikoi aktiivisesti 
    • Kaikki ovat vastuussa sekä itsestään että toisistaan: ollaan yhdessä tiimi
    • Aktiivinen kuulumisten kysyminen ja avun tarjoaminen oman jaksamisen puitteissa

Tiimin tutustuminen

Tiimin tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa enemmän kuin mitä ehdoton minimi vaatii, sillä tämä tukee tiimin toimintaa ennen leiriä, leirin aikana sekä sen jälkeen. Tiimin keskinäistä ryhmäytymistä voi edistää mm. 

  • tutustumiskierroksilla
  • fiilisringeillä
  • tutustumisleikeillä
  • avoimeen kommunikaatioon panostamalla
  • luomalla innostavaa tunnelmaa
  • heittämällä läppää
  • käyttämällä aikaa muuhunkin kuin “pakollisiin” tehtävien jakoihin
  • yhdessä suunnittelemalla
  • aktiivisella kuulumisen kyselemisellä.

Tutustumisen aloittaminen ja sen edistäminen on kaikkien tiimiläisten vastuulla. 

Erilaisilla ryhmäkokoonpanoilla voi vaikuttaa ryhmäytymiseen: joidenkin on helpompi osallistua isommissa ryhmissä ja toisten taas pienemmissä. Ryhmien etukäteen jakaminen voi olla jossain kohtaa tarkoituksenmukaista. Erilaiset ryhmäkoot ja -kokoonpanot kannattaa huomioida myös erilaisiin tavoitteisiin pääsemisen välineenä. 

Ryhmäytyminen tiimin sisällä ja koko leiriporukan kesken eroavat mm. seuraavasti:

  • Tiimi on pienempi yksikkö, joten ryhmäytymisen vaiheet tapahtuvat nopeammin kuin isossa, koko leirin kattavassa porukassa. 
  • Tiimissä ryhmäytyminen on jokaisen tiimiläisen vastuulla ja jokainen tiimiläinen tiedostaa oman vaikutuksensa tiimin keskinäiseen dynamiikkaan. Leirillä leiriläiset eivät itse välttämättä aktiivisesti edistä ryhmäytymistä, mahdollisesti jopa päin vastoin.

Miten edistää hyvää kommunikaatiota tiimin kesken?

No näin:

  • Keskustele tiimin kanssa siitä, mistä asioista, kuinka usein ja miten haluatte keskustella
  • Luo hyväksyvää, avointa ja mokaamisvapaata ilmapiiriä
  • Tuo matalalla kynnyksellä esiin ne asiat, mitkä eivät toimi, luovat epävarmuutta tai ovat epäselviä
  • Kuuntele ja pyri ymmärtämään myös omasta näkökannastasi poikkeavia näkemyksiä
  • Opettele antamaan ja vastaanottamaan palautetta
  • Pyri muodostamaan yhteys erikseen jokaiseen tiimiläiseen myös tiimin yhteisten miittien ulkopuolella