TK425 Palautekulttuuri

Palautekulttuuri (syventävä)

Tavoitteet
Saada keinoja ja kannustusta itsensä kehittämiseen palautteen antajana ja vastaanottajana
Pohtia oman roolinsa vaikutusta palautteen antamiseen
Tässä osiossa
Käsitellään, miten kokeneen tiimiläisen rooli palautetta antaessa eroaa uuden tiimiläisen roolista
Annetaan vinkkejä, miten antaa onnistuneesti palautetta
Listataan vinkkejä, mistä kaikesta ihmisille voi antaa palautetta

PALAUTEKULTTUURI OMASSA TIIMISSÄ

Palautekulttuurilla tarkoitetaan sitä, millaista palautteen antaminen jossain porukassa, tässä tapauksessa leiritiimissä, on. Palautekulttuuria muovaavat mm. se, kuinka usein, kuinka onnistuneesti ja millaista palautetta tiimiläiset antavat toisilleen. Kaikkien tiimien palautekulttuuri on siis omanlaisensa. Tärkeintä on, että tiimin keskeinen palautteenanto vastaa kaikkien tiimiläisten tarpeisiin, auttaa kaikkia kehittymään omassa toiminnassaan ja toimii myös ryhmäyttävänä elementtinä.

Hyvä palautekulttuuri on avoin, rakentava ja turvallinen, ja ryhmän tai yhteisön jäsenet luovat sen itse toiminnallaan. Palautetta tarvitaan ensinnäkin kehittymiseen, mutta se on tärkeää myös itsetunnon nostamisen ja ryhmän sisäisen luottamuksen kannalta.

Oman rooli painoarvo

Rooli kokeneena tiimiläisenä asettaa tietynlaista painoarvoa etenkin uusille annettavaan palautteeseen. Tämä kannattaa ottaa huomioon palautetta antaessa. Samaan tapaan kuin leiriläiset imaisevat helposti tiimiläisten mielipiteitä, saattavat uudet ja nuoremmat tiimiläisetkin omaksua kokeneempien ajatukset täysin pureskelemattomina totuuksina. Uudet tiimiläiset arvostavat vanhoilta saamaansa palautetta, ja siksi väärällä hetkellä tai liian kovasti ilmaistuna kritiikki saattaa iskeä pahasti pienen apparin itsetuntoon. 

Pohdi itseksesi: Millaista palautteenanto on ollut aikaisemmissa tiimeissäsi?

PALAUTTEEN ANTAMINEN

Mistä antaa palautetta?

Jos palautteen keksiminen on vaikeaa, voi huomiota kiinnittää esimerkiksi seuraaviin asioihin: 

  • tilankäyttö (esim. antaako muiden ajatuksille hyvin tilaa tai uskaltaako ottaa vetäjän roolin)
  • sosiaaliset taidot, muiden huomioiminen ja yhteistyötaidot
  • kuuntelu- ja keskustelutaidot
  • ideat ja ajatukset  (esim. keksiikö hyviä ohjelmia ja tapoja vetää niitä)
  • rooli ohjelmanvetäjänä (esim. innostavuus, osaako pysyä aiheessä, selkeys ohjestuksissa)
  • organisointitaito ja suunnitelmallisuus (esim. pysyykö aikataulussa, hoitaako annetut tehtävät ajoissa, huolehtiiko kokonaisuuden toimivuudesta)
  • tilannetaju ja huomiokyky (esim. huomaako helposti mahdolliset ristiriidat ja ratkaisee niitä)
  • tunnelmanluonti (esim. saako leiriläiset rauhoittumaan keskusteluun tai innostumaan leikkeihin helposti)
  • motivaatio
  • palautteenanto ja -vastaanottotaidot

Sanallisen palautteen lisäksi kaikki meistä antavat palautetta myös sanattomasti. Elekieleen kannattaa kiinnittää huomiota, jotta vältytään turhilta väärinkäsityksiltä. Puhujaan katsominen ja toisen huomioiminen elein ja ilmein on hyvä muistaa kaikkien kanssa toimiessa.

Hyvä palautteen antaja kuuntelee vastaanottajan toiveita palautteen tyylistä, laajuudesta, sisällöstä ja aiheista sekä antaa mahdollisuuden vastaanottaa palautteen ja vastata siihen. Palaute tulisi lisäksi antaa molemmille osapuolille sopivassa hetkessä ja paikassa. Esimerkiksi kesken ohjelman tai leiriläisten läsnäollessa ei yleensä sovi antaa palautetta. Palautetta annettaessa on myös hyvä puntaroida toisen mielialaa. Kehitysehdotuksia ei tule mennä tyrkyttämään, jos toisella on selkeästi mieli maassa.

Hyvä palaute on rakentavaa sekä kehujen että kritiikin osalta. Rakentava palaute keskittyy siihen, mitä ihminen on tehnyt eikä siihen, kuka ja minkälainen hän on. Hyvä kriittinen palaute siis sisältää kehitysehdoksia ja ainakin selkeästi sen, mikä ja miksi jokin olisi voinut mennä paremmin. Joskus mielipiteet ohjelmien toimivuudesta ovat hyvin subjektiivisia. Siksi perustelut ovat tärkeitä, ja ne auttavat palautteen vastaanottajaa käsittelemään saamansa kritiikin. Toisaalta vaikka palautteen ei olisi hyvä keskittyä henkilöön, kehujakaan ei kannata säästellä.

Palautteenanto- ja vastaanotto ovat taitoja, joita pitää harjoitella. Niistäkin voi keskustella ja antaa palautetta. Aina ei myöskään ole pakko antaa palautetta tai ottaa sitä vastaan, koska esimerkiksi päivät ja tilanteet vaihtelevat. Olisi kuitenkin tärkeää, että leiritiimiin syntyisi jonkinlainen palautekulttuuri.

Minä-muoto

Hyvä keino, jota voi hyödyntää palautekulttuurin kehittämisessä, on palautteen antaminen minä-muodossa. Muotoilu tuo esille sen, että palautteen taustalla olevat mielipiteet ovat subjektiivisia, mikä helpottaa palautteen vastaanottamista ja siihen vastaamista. Esimerkiksi sen sijaan, että sanoisit: “Vetämäsi keskustelu oli huono, koska kysymyksiä oli liian vähän”, voit sanoa: “Minun mielestäni vetämäsi keskustelu olisi voinut toimia paremmin, jos kysymyksiä olisi ollut enemmän.” 

Hampurilaismalli

Eräs tunnettu ja käytetty palautteenannon malli on hampurilaismalli. Se tarkoittaa kehuilla aloittamista ja lopettamista, ja rakentavan kritiikin antamista kehujen välissä. Hampurilaismalli voi toimia hyvin esimerkiksi palautteenantoon rohkaisevana, selkeänä keinona. Se myös auttaa muistamaan positiivisen palautteen tärkeyden, vaikka myös kehityskohtia olisi.. Hampurilaismalli on tunnettu, mutta myös kiistelty palautteenantomalli. Jos omalle tiimiläiselle on oikeasti annettavana jokin kehitysehdotus, ei sen kuorruttaminen kehuilla ole tehokkain tapa saada palautetta perille. Hampurilaismallin “pihvistä” ei kuitenkaan saisi tulla asian pihvi; kehut ovat yhtä tärkeitä kuin kritiikkikin. Kehityskohtia ei myöskään kannata keksiä väkisin.

Palautetta antaessa tärkeintä on kommunikoida kaikkien kanssa ja antaa sellaista palautetta, joka palvelee omaa tiimiä. Koko porukan kanssa kannattaa käydä tutustumisen yhteydessä rinki, jossa kaikki kertovat, millaisia palautten antajia ja vastaanottajia ovat (tai uskovat olevansa). 

Pohdi ja vastaa itsearvioinnissa: Millaisesta palautteesta saat itse eniten irti? Millaista palautetta osaat antaa? Entä millaista palautetta on vaikeaa antaa?