Protu-lehti aloittaa!

Tiedotteet / 13.11.2025

Protu-lehden toimittaminen alkaa! Syyskuun alussa päättyneen haun perusteella lehdelle on nimitetty upouusi yhdeksänhenkinen toimitus, jota luotsaavat päätoimittaja Malin Lehtonen (kuvassa ylhäällä) ja toimitussihteeri Kerttu Suominen (kuvassa alhaalla).  

Päätoimitus esittäytyy: 

Keitä olette? 

Malin Lehtonen ja Kerttu Suominen, 19-vuotiaita ja Helsingistä, ystävystyimme lukiossa. 

Millainen Protu-tausta? 

Malin: Kävin leirin Oriniemessä vuonna 2021. Olen vetänyt neljä leiriä ja kouluttanut sekä lähi- että etäkoulutuksissa.  

Kerttu: Kävin leirin vuonna 2021 Porkkalanniemessä. Sen jälkeen olen vetänyt neljä leiriä, kokannut kolme leiriä, kouluttanut ja toiminut varainhankintaryhmässä ja tiedotusjaostossa (jota myös puheenjohdan). 

Miksi Protu-lehti juuri nyt? 

Olemme kaivanneet Protu-lehteä ja journalismia elämäämme, ja tässä avautui hyvä tilaisuus molempiin. Lehti voisi toimia Protussa keskustelujen herättelijänä ja jatkajana. Se yhdistäisi protuja ja toimisi dokumenttina nyky-Protusta. Lehti voisi kertoa jäsenille tietoa järjestön toiminnasta ja näin innostaa heitä myös itse osallistumaan toimintaan 

Lehden on tarkoitus ilmestyä vuonna 2026 kahdesti: maaliskuussa verkossa ja elokuussa paperisena, jolloin se postitetaan jäsenten koteihin.  

Ota seurantaan Protu-lehden Instagram @protulehti ja pysy kuulolla! Isoi juttui tulos!

Lue myös