Tule aikuiseksi ohjaajaksi protuleirille kesällä 2026! -etäinfo 11.12. klo 18

Mukaan toimintaan / 12.11.2025

🌱✨🚀Tämän päivän nuoret astuvat aikuisuuteen muuttuvassa maailmassa. Itsetuntemus, keskusteleminen ja kyky arvioida tietoa ovat entistä tärkeämpiä taitoja. Tarve uskolle itseensä ja tulevaisuuteen on iso.

Monelle nuorelle Prometheus-leiri on käänteentekevä paikka, jossa hänelle ei tarjoilla valmiiksi pureskeltuja vastauksia, vaan hänet kohdataan omia perusteltuja näkökulmia muodostavana ja valintoja tekevänä arvokkaana yksilönä. Nuoren ajatukset ja tunteet otetaan vakavasti.💥💡

”On aivan äärettömän palkitsevaa olla osaltaan mahdollistamassa Protun toimintaa! Turvallisten ja hyväksyvien leirikokemusten merkitys omaa tulevaisuuttaan ja identiteettiään pohtiville nuorille on kiistaton. Myös ohjaajana viikko tuossa ilmapiirissä oman arjen ulkopuolella on antoisa kokemus, ja vaikkei aiempaa kokemusta olisi, Protun avoin ja hyväksyvä kulttuuri tekee leirinvetohommiin mukaan solahtamisen helpoksi. Suosittelen rohkeasti ja avoimesti toimintaan lähtemistä kaikille, joita tämä yhteisö ja sen toiminta kiinnostaa.” – Sampo, ohjaaja protuleirillä kesällä 2025

👉Kesän 2026 leireille haetaan n. 150 aikuista vapaaehtoista ohjaajaa. Ohjaajaksi voivat hakea kaikenlaisista taustoista kaikki vähintään 20-vuotiaat. Aiempaa kokemusta protuleireistä tai nuorisotoiminnasta ei tarvita – tärkeintä on sitoutuminen Protun järjestämään ohjaajakoulutukseen ja halu viettää viikko nuorten kanssa keskustellen. Ohjaajilla on mahdollisuus päivärahaan (20 € / päivä, eli 8 pv leiristä yhteensä 160 €).

To 11.12. klo 18–20 Zoomissa pidettävä avoin UO-info on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa ohjaajaksi lähteminen! Infossa kerrotaan ohjaajan tehtävistä ja ohjaajaksi hakemisen käytännöistä sekä jaetaan omakohtaisia kokemuksia. Myös kysymyksille ja keskustelulle on aikaa. ❓💬

UO-infoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, ja siihen osallistuminen ei sido mihinkään. Osallistuminen ei myöskään ole edellytys ohjaajaksi lähtemiselle kesällä 2026.🙏

🔗Osallistumislinkki:
https://us02web.zoom.us/j/9347873384 (Meeting ID: 934 787 3384)

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/2022725928546772/

Lue lisää ohjaajaksi lähtemisestä: https://www.protu.fi/mukaan-toimintaan/ohjaajaksi/

‼️Tärkeä uudistus teille, keillä on leiri-ikäisiä huollettavia: uusien ohjaajien huollettavat voivat ilmoittautua kesän 2026 protuleireille ennakkoon! Uudistuksella haluamme tehdä näkyväksi tukijoidemme roolin leiritoiminnan jatkumisen mahdollistajina. Lisätietoa uudistuksesta täällä!

🤝Tervetuloa!

Lue myös